Afleveringen

  • Jonna Tervomaa vietti vuoden 2023 juhlien 25- tai 40-vuotistaiteilijajuhlaansa, riippuen siitĂ€ aloitetaanko laskeminen hĂ€nen aikuisikĂ€nsĂ€ laulaja-lauluntekijyydestĂ€ vai lapsitĂ€hteydestĂ€, kun Jonna voitti Syksyn sĂ€velen vain 10-vuotiaana vuonna 1983.

    LapsitÀhteys on myöhemmÀn uran kannalta olennaista, sillÀ se vaikutti siihen, ettei Jonna ajatellut musiikista tulevan itselleen ammattia. HÀn pyrki toisaalle, mutta veto laulamiseen, esiintymiseen ja lopulta myös biisintekoon oli vastustamaton.

    ”Laulunkirjoittaminen kehittyi hyvin privaatisti pitkÀÀn. HĂ€vetti, enkĂ€ halunnut, ettĂ€ kukaan kuulee tai nĂ€kee niitĂ€â€, hĂ€n kertoo kehittymisestÀÀn ja varhaisista biiseistÀÀn SĂ€v.San.Sov.-podcastissa.

    HĂ€n arvelee, ettĂ€ olisi saattanut alkaa tehdĂ€ biisejĂ€ aikaisemmin, jos olisi soittanut jo nuoruudessaan bĂ€ndissĂ€ – kuten monet hĂ€nen kanssaan samaan 1970-luvun alkupuolella syntyneeseen ikĂ€luokkaan kuuluvat miespuoliset kollegansa.

    ”Olisi nĂ€hnyt, ettĂ€ kaikilla on surkeita ideoita, mutta se ei haittaa. NiitĂ€ vaan kokeillaan ja siitĂ€ kehittyy jotain.”

    Tervomaasta kuitenkin tuli biisintekijÀ ja artisti, joka on urallaan voittanut esimerkiksi Teosto-palkinnon vuonna 2007 sekÀ liudan Emma-palkintojakin.

    BiisintekijĂ€nĂ€ hĂ€n tunnustautuu hitaaksi, ja hitaan elĂ€mĂ€nrytmin noudattajana hĂ€n pitÀÀ itseÀÀn muutenkin. HĂ€n ei koe painetta siitĂ€, ettĂ€ uutta musiikkia pitĂ€isi tehdĂ€ vĂ€kisin, sillĂ€ ”maailmassa on tarpeeksi musiikkia” eivĂ€tkĂ€ pitkĂ€t tauot albumijulkaisujen vĂ€lillĂ€ tarkoita sitĂ€, ettei Tervomaa tekisi biisejĂ€ ihan ahkerastikin – rima vain on korkealla. Ja tĂ€rkeimpiin lauluihinsa hĂ€n kokee pystyneensĂ€ lataamaan jotain henkilökohtaista, todellista.

    ”On tullut kirjoitettua ihanan kevyitĂ€ hömppĂ€rykĂ€isyjĂ€, ja niissĂ€ on oma viehĂ€tyksensĂ€, mutta kyllĂ€ merkittĂ€vimmĂ€t laulut tulevat aina jostain todellisesta kokemuksesta”, hĂ€n sanoo podcastissa.

    Tervomaan mielestÀ musiikintekemisessÀ on onnistuneimmillaan kyse ennen kaikkea siitÀ, ettÀ jonkun oman todellisen kokemuksen saa hienolla tavalla kirjoitettua lauluksi.

    ”SitĂ€hĂ€n tĂ€ssĂ€ metsĂ€stetÀÀn.”

    Ja vaikka hĂ€nen mielestÀÀn laulut kirjoitetaan lopulta ”ennen kaikkea perslihaksilla”, inspiroituminen on tĂ€rkeÀÀ, biisinteko ei saa hĂ€nelle olla ”pelkkÀÀ nikkarointia”.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Maarit ja Sami Hurmerinta ovat kirjoittaneet lauluja jo 50 vuoden ajan, paljolti yhdessĂ€. Heille on selvÀÀ, mikĂ€ saa tarttumaan instrumentteihin edelleen pĂ€ivittĂ€in biisintekomielessĂ€ – rakkaus musiikkiin.

    70-vuotisjuhliaan juuri viettÀnyt Maarit Hurmerinta on tehnyt ainutlaatuisen yli 50 vuoden uran musiikin parissa. HÀnen musiikkinsa ja laulutapansa on ollut uraauurtavalla tavalla erilaista kuin suomalainen iskelmÀ. Tyyli on ollut paljolti kiinni afroamerikkalaisessa musiikissa ja toisaalta Carole Kingin ja James Taylorin kaltaisissa 1970-luvun vahvoissa laulaja-lauluntekijÀ-artisteissa. Maaritin puoliso, kitaristi Sami Hurmerinta on sÀveltÀnyt JÀÀtelökesÀn (san. Mikko Alatalo) ja paljon muita Maaritin levyttÀmiÀ lauluja, ja Maarit sanoittaa ja sÀveltÀÀ myös itse.

    Vantaalaista pariskuntaa on auttanut oman nĂ€kemyksen puolustamisessa se, ettĂ€ he ovat olleet kahdestaan, joskus ”koko muuta maailmaa vastaan”. LĂ€pi vuosikymmenten on riittĂ€nyt neuvojia, joiden mielestĂ€ Hurmerintojen olisi pitĂ€nyt tehdĂ€ musiikkia toisin kuin he ovat tehneet.

    ”Semmoisia huuteluita ei kannata kuunnella, jos haluaa luoda jotain omaa ja mennĂ€ omaa polkua”, Maarit sanoo.

    EivÀtkÀ he tosiaankaan ole jÀmÀhtÀneet vain alkuperÀisiÀ ihanteitaan kopioimaan, vaan eri aikakaudet ovat tuoneet niin yhteisille Maaritin levyille kuin Samin soololevyillekin omat mausteensa.

    ”Olemme halunneet kehittyĂ€, mennĂ€ eteenpĂ€in”, Sami sanoo.

    JÀÀtelökesÀn tai Hymypojan (sÀv. Sami Hurmerinta, san. Mikko Alatalo) kaltaista klassikkoa voi olla artisteilta helppo vaatia, mutta lopulta on aina arvoituksellista, mistÀ kappaleesta tulee hitti.

    ”Sun tĂ€ytyy puhdistaa oma mielesi niistĂ€ vaatimuksista. Ne vaatimukset ovat kohtuuttomia silloin, kun teet luomistyötĂ€. Joskus tulee hittejĂ€, joskus taas ei. TĂ€rkeintĂ€ on tehdĂ€ parhaansa
”, Maarit aloittaa, ja Sami jatkaa:

    ”
 niin, ettĂ€ biisien tĂ€ytyy olla sellaisia, joita haluaa itse esittÀÀ keikoilla. TĂ€rkeintĂ€ on tehdĂ€ sitĂ€, mitĂ€ rakastaa.”

    Maarit ja Sami kertovat musiikinteon arjesta kahden muusikon taloudessa ja muun muassa muistelevat lapsuuttaan, kummankin tapauksessa musiikilla oli vahva rooli jo varhain. Itse asiassa kumpikaan heistÀ ei ole oikein koskaan edes haaveillut muusta kuin musiikintekemisestÀ työkseen.

    Kun he ovat onnistuneet tekemÀÀn unelma-ammatistaan elÀmÀnuran, SÀv.San.Sov.-podcastin vakiokysymykseen vinkeistÀ uusille musiikintekijöille kannattanee suhtautua vakavasti:

    ”Haluaisin sanoa, ettĂ€ se vaatii ihan tosi, tosi, tosi paljon töitĂ€ ja sinnikkyyttĂ€. Sanoisin, sille pitÀÀ antaa koko sielunsa”, Maarit sanoo musiikintekoon heittĂ€ytymisestĂ€ ja siitĂ€, miten biisinsĂ€ saa muiden kuultavaksi.

    Toimittajana pitkÀn linjan musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Zijn er afleveringen die ontbreken?

    Klik hier om de feed te vernieuwen.

  • Teoston SĂ€v.San.Sov.-podcastin vieraana on todellinen suomalaisen rockin legenda, Heikki Harma eli Hector. HĂ€ntĂ€ pidetÀÀn yhtenĂ€ ensimmĂ€isistĂ€ artisteista, jotka loivat itse kirjoittamillaan lauluilla koko suomirockin kĂ€sitteen.

    Suomirock syntyi nĂ€in: Juice Leskinen, Pekka Streng, Dave ”IsokynĂ€â€ Lindholm ja Hector tekivĂ€t 1970-luvun alussa omaehtoisia sanoituksia ja sĂ€vellyksiĂ€, joiden pohja oli vain osittain suomalaisessa lauluperinteessĂ€.

    Podcastissa kĂ€ydÀÀn lĂ€pi Hectorin musiikillisia vaikuttajia lapsuudesta nuoruuteen ja ammattimaiseen artistiuraan saakka. Hectoriin vaikuttaneisiin artisteihin ja musiikintekijöihin lukeutuvat muun muassa Paul Anka, Elvis Presley, Shadows, The Beatles, Bob Dylan, Donovan, Leonard Cohen, David Bowie ja Talking Heads. NĂ€mĂ€ kaikki ovat hĂ€ikĂ€isseet Hectorin niin, ettĂ€ jĂ€ljet kuuluvat myös hĂ€nen musiikissaan – jo lapsuusvuosina tarttuneita Reino Helismaan tarkan riimin laulunkirjoitusihanteita unohtamatta.

    ”Kuten Teemu Brunila on jossain sanonut: popmusiikki on sitaattitaidetta”, Hector sanoo.

    Hector jakaa auliisti kunniaa yhteistyökumppaneilleen siitÀ, ettÀ hÀnen laulunsa kuulostavat levytettyinÀ siltÀ miltÀ kuulostavat. HÀn kertoo saaneensa eri aikoina tukea eri sovittajilta ja tuottajilta, jotka ovat jalostaneet biisi-ideoita eteenpÀin. Esimerkiksi soolouran alkuvuosina hÀnen levytyksissÀÀn olivat apuna Matti ja Pirjo Bergström.

    ”Minulla ei ollut mitÀÀn mahdollisuutta kirjoittaa stemmoja bĂ€ndille, vĂ€lillĂ€ jopa isolle jousiorkesterille. Olisin osannut vain sanoa ’TĂ€hĂ€n jotain avaruudellista’ tai ’TĂ€hĂ€n jotain kohinaa’ ”, Hector kertoo ja kuvailee Bergströmien kykyĂ€ kommunikoida muusikoiden kanssa korvaamattomaksi.

    Eri sovittajien ja tuottajien kanssa työskentelyllÀ Hector on hakenut musiikilleen uutta suuntaa. TÀrkeitÀ kumppaneita, levytysten tukihenkilöitÀ ovat olleet vuorollaan muun muassa Jukka HakoköngÀs, Pave Maijanen, Peter Lerche, Timo KÀmÀrÀinen ja Okko Laru. Itse biisinteon ytimessÀ Heikki Harmalla on eri aikakausina kuitenkin ollut akustinen kitara.

    ”Periaatteessa sillĂ€ piti tulla toimeen, mitĂ€ terĂ€skielisestĂ€, 6-kielisestĂ€ akustisesta kitarasta löytyi”, hĂ€n kiteyttÀÀ.

    Sanoittajana Hector on elÀnyt pitkÀllÀ urallaan erilaisia kausia. VÀlilÀ teksti on tullut helposti, yhdellÀ istumalla kuin kaukokirjoitettuna. Vastapainoksi hÀnellÀ on myös pitkiÀ tyhjÀn paperin kammoa muistuttavia jaksoja, jolloin mitÀÀn itselle kelpaavaa ei ole saanut aikaiseksi.

    Eri aikoina Hector on myös tehnyt joko vahvasti henkilökohtaisia kappaleita tai sitten lauluja, joiden pohjalta on vuosikymmeniÀ myöhemminkin kuultavissa levytyksen aikakauden henki: esimerkiksi Kadonneet lapset (1978) syntyi lama-Suomeen ja 1980-luvun alkupuolen levyissÀ on aistittavissa silloin tunnettua uhkaa mahdollisesta LÀnsi-Eurooppaa uhkaavasta ydinsodasta.

    ”Traagiset tai muut tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen mitĂ€ tekee. TyhjĂ€stĂ€ ei tule mitÀÀn. PitÀÀ olla riittĂ€vĂ€n iso Ă€rsyke.”

    HÀn antaa myös pyynnöstÀ selkeÀn vinkin siitÀ, mitÀ kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa kirjoittaa sanoituksen kuin Heikki Harma.

    ”Ainakin kannattaa vĂ€lttÀÀ itsestÀÀnselvyyksiĂ€. ’Sataa ja vesi valuu ikkunaa pitkin.’ Se on huono kuva, koska kaikki nĂ€kevĂ€t sen juuri noin. PitÀÀ nĂ€hdĂ€ sen veden taakse.”

    Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • KansainvĂ€lisen uran sekĂ€ artistina ettĂ€ biisintekijĂ€nĂ€ tehnyt Alma nauttii siitĂ€, ettĂ€ biisinteko on parhaimmillaan hauskapitoa hyvien tyyppien kanssa. Siihen pyrkii, vaikka tekee vĂ€lillĂ€ hittejĂ€ ihan laskelmoiden – sekin on kuulemma helppoa, hĂ€n paljastaa Teoston SĂ€v.San.Sov.-podcastissa. Eniten hĂ€n kokee oppivansa tilanteista, joissa on aluksi jĂ€nnittĂ€nyt, selviÀÀkö vai ei.

    Alma Miettinen kertoo SĂ€v. San. Sov. -podcastissa avomielisesti musiikillisesta lapsuudestaan (tĂ€diltĂ€ Englannista saadut levyt, epĂ€onnistuneet kanteletunnit, lukemattomat iltapĂ€ivien YouTube-kuuntelut), Idols-haaveista ja siitĂ€, mitĂ€ hĂ€n oppi sen jĂ€lkeen Sini Sabotagelta kiertueelta (”tekemÀÀn töitĂ€â€) ja ennen kaikkea siitĂ€, miten hĂ€nen uransa biisintekijĂ€nĂ€ alkoi ja miten se on edennyt.

    ”Mulla oli sellainen aika lĂ€hiöskidin unelma, ettĂ€ mĂ€ meen Idolsiin, ja sit musta tulee tĂ€mmöinen.”

    Mutta niinhÀn sulle kÀvi?

    ”No niin mulle kyllĂ€ kĂ€vi.”

    HÀn ei ollut edes ajatellut, ettÀ voisi tehdÀ biisejÀ hallitsematta esimerkiksi soittimia.

    ”Luulin, ettĂ€ pitÀÀ olla tyyliin valkoinen Ă€ijĂ€, joka soittaa kaikkia soittimia.”

    Mutta sitten PME-levy-yhtiön ”bunkkerissa”, studiossa hengatessaan Alma alkoi itsekin laulaa biittien pÀÀlle. Se oli jo mÀÀrĂ€tietoista harjoittelua, vaikkei hĂ€n sitĂ€ niin ajatellut. HĂ€n tunsi olevansa ”kerhotalolla, jossa oli frendejĂ€â€, musaa syntyi ikÀÀn kuin huomaamatta.

    TÀmÀn seurauksena Almalla oli kuitenkin PME Recordsin sisÀllÀ sen verran uskottavuutta, ettÀ kun Suomessa jÀrjestettiin suomalaisten ja saksalaisten tekijöiden kesken biisileiri, Alma pÀÀsi mukaan. VarahenkilönÀ lukuisten peruutusten takia, mutta pÀÀsi kuitenkin.

    ”Esitin, ettĂ€ osaan homman.”

    Esitys onnistui. Saksalainen tuottaja, jonka kanssa Alma loi uusia biisejÀ, innostui niin, ettÀ jo seuraavalla viikolla Alma lennÀtettiin Saksaan. Jo tuolla ensimmÀisellÀ Saksan-keikallaan hÀn kirjoitti ensimmÀisen versionsa hitistÀÀn Chasing Highs.

    Podcastissa Alma kertoo, kuinka pÀÀtyi esittĂ€mÀÀn osan kappaleistaan itse – ja millaista on ollut yhteistyö monien kansainvĂ€lisesti menestyneiden artistien ja biisintekijöiden, kuten esimerkiksi Miley Cyrusin, Tove Lon ja Karin Marie Orstedin eli MØn kanssa.

    ”PÀÀsen sillĂ€ tosi pitkĂ€lle, ettĂ€ aika ajoin asetan itseni tilanteeseen, jossa joko hukun tai uin.”

    Alma on nÀhnyt muutamassa vuodessa paljon, mutta periaatteista oman makunsa suhteen hÀn ei ole tinkimÀssÀ, ei ainakaan ilmaiseksi.

    ”Jos mua pyydettĂ€isiin tekemÀÀn jotain iskelmĂ€sessareita, mulle pitĂ€is maksaa tuhansia
 satojatuhansia.”

    Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Aili JĂ€rvelĂ€ tekee musiikkia esitettĂ€vĂ€ksi itse sekĂ€ lisĂ€ksi hĂ€n on mukana monissa keskenÀÀn erilaisissa projekteissa. Tekemisen palo ja uteliaisuus ajavat hĂ€ntĂ€ eteenpĂ€in. Teoston SĂ€v.San.Sov-podcastissa JĂ€rvelĂ€ kertoo muun muassa siitĂ€, miten erilaista on tehdĂ€ lauluja lapsille ja aikuisille.

    Aili JÀrvelÀ on mestaripelimanni Mauno JÀrvelÀn nuorin lapsi, joten musiikki on ollut hÀnen elÀmÀssÀÀn lapsesta lÀhtien. Kaikki JÀrvelÀn neljÀ sisarustakin on muusikoita ja musiikkipedagogeja. HÀn on nÀhnyt VHS-videolta, kuinka laski 2- tai 3-vuotiaana Kaustisilla kansanmusiikkifestivaaleilla yhteissoitin kÀyntiin: Àn-tee-lÀhtee-nyt!

    ”Niin hankala termi kuin kutsumusammatti onkin, niin sillĂ€ tiellĂ€ ollaan”, hĂ€n kertoo.

    Kansanmusiikki on Aili JÀrvelÀn musiikillisessa dna:ssa, mutta se ei tarkoita, ettÀ hÀn keskittyisi musiikintekijÀnÀ ainoastaan kansanmusiikkiin. PÀinvastoin JÀrvelÀ on monipuolinen musiikin ammattilainen. HÀneen on voinut törmÀtÀ omien soololevyjen lisÀksi Vesalan keikoilla muusikkona ja taustalaulajana, musikaalisÀveltÀjÀnÀ ja Etno-Emman voittajana BergÄ Folk Project -yhtyeessÀ, jolle JÀrvelÀ on muiden yhtyeen jÀsenten kanssa sovittanut Luciano Berion musiikkia. HÀn myös opettaa.

    ”Teen kaiken silkasta uteliaisuudesta ja tekemisen palosta.”

    Lastenmusiikkia muun muassa Aapiseen sĂ€veltĂ€nyt, sanoittanut ja sovittanut JĂ€rvelĂ€ kertoo katsoneensa ”Frozen kakkosen sata kertaa”.

    ”Ultimaattinen haave olisi pÀÀstĂ€ tekemÀÀn joku Disney-biisi.”

    Lastenmusiikin ja aikuisille tehtÀvien laulujen vÀlillÀ voi kuitenkin olla eroa: esimerkiksi tunnetilojen ristiriidalla ei lastenlauluissa pahemmin leikitÀ. Iloisen sÀvelmÀn sanoitus on myös iloinen, mutta aikuisten biisissÀ teksti voi herÀttÀÀ jotain ihan muuta kuin iloa. Tasapainottelu nÀiden tunnetilojen vÀlillÀ synnyttÀÀ JÀrvelÀlle ehjÀn ympyrÀn, mutta ympyrÀ voi olla ehjÀ eri tavoin.

    Se miten helposti tai vaikeasti, nopeasti tai hitaasti laulut syntyvÀt, vaihtelee JÀrvelÀllÀ paljon. YhteistÀ on ajatus siitÀ, mihin laulujen tekemistÀ voi verrata.

    ”Se on palapelin kokoamista.”¹

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Behm on ollut yksi viime vuosien palkituimpia uusia artisteja Suomessa. Teoston SĂ€v.San.Sov.-podcastissa Rita Behm kertoo, kuinka pitÀÀ itseÀÀn ennen kaikkea sĂ€veltĂ€jĂ€nĂ€ – ja millaisen rimakauhun toisen levyn tekemiseen ensimmĂ€isen palkinnot aiheuttivat.

    ”En tee lauluja siksi, ettĂ€ haluan. Vaan siksi, ettĂ€ niitĂ€ on pakko tehdĂ€â€, Rita Behm sanoo podcastissa.

    TĂ€stĂ€ seuraa se, ettĂ€ lauluntekoprosessi ei ole yhdelle tĂ€mĂ€n hetken tunnetuimmista ja suosituimmista suomalaisen popin tekijöistĂ€ helposti selitettĂ€vĂ€ ja analysoitava kuvio. Ei, Behm ei pysty sanomaan, mikĂ€ hĂ€ntĂ€ inspiroi. Ei, hĂ€n ei pysty lupaamaan, ettĂ€ tietyn ajan sisĂ€llĂ€ syntyy varmasti biisi. EikĂ€ hĂ€n varsinkaan toimi niin, ettĂ€ tekisi biisejĂ€ jatkuvasti ”toimistoaikana” ja sÀÀnnöllisesti puristamisen jĂ€lkeen lauluja ja aihioita tipahtelisi palkinnoksi.

    ”En lĂ€hde tekemÀÀn biisejĂ€ siksi, ettĂ€ Behmin pitÀÀ tehdĂ€ levy. LĂ€hden silloin, kun tuntuu, ettĂ€ nyt tulee uusi laulu.”

    Behm ei siis tee koskaan biisejÀ vÀkisin, vaan jahtaa sitÀ onnistumista, ettÀ biisi aiheuttaa hÀnessÀ itsessÀÀn voimakkaan tunteen. Sen tunteen saavuttaminen on kuulemma harmillisen harvinaista, mutta mahtavan palkitsevaa.

    Musiikki on Behmille keino tuoda esille pohjatonta surua, jota hÀnessÀ on aina ollut. Suru ei ole vÀlttÀmÀttÀ nÀkyvissÀ arkisissa kohtaamisissa, mutta artisti Behmin musiikissa se kyllÀ kuuluu. HÀn kuvailee myös elÀmÀnsÀ traagisten tapahtumien kuulumista musiikinteossaan.

    Behm suunnittelee tulevaisuudessa tekevÀnsÀ myös muuta kuin popmusiikkia itsensÀ esitettÀvÀksi. Muiden artistien tuottaminen ja score-musiikin sÀveltÀminen kiehtovat, ja siihen BehmillÀ on vahva, joskin yllÀttÀvÀ perustelu:

    ”En tykkÀÀ sanoittamisesta yhtÀÀn!”

    Uusille musiikintekijöille BehmillĂ€ on selkeĂ€ vinkki: ”On tĂ€rkeÀÀ, ettei missÀÀn tilanteessa yritĂ€ tehdĂ€ mitÀÀn, mitĂ€ joku muu jo tekee.”

    Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Verneri Pohjola tunnetaan ansioituneena jazzmuusikkona, mutta hĂ€n pitÀÀ itseÀÀn ennen kaikkea improvisoivana musiikintekijĂ€nĂ€. Teoston SĂ€v.San.Sov.-podcastissa hĂ€n kertoo muun muassa, mitĂ€ oppi yhteistyöstĂ€ Kaija Saariahon kanssa.

    Pohjola nautti jo lapsena improvisoinnista, musiikin tekemisestÀ itse.

    ”Tai mekastamisesta, millĂ€ nimellĂ€ sitĂ€ haluaakin kutsua.”

    Usein muistetaan mainita, ettÀ Suomen jazzin eturivissÀ jo pitkÀÀn vaikuttanut Pohjola on toisen polven muusikko, onhan hÀnen isÀnsÀ maineikas basisti Pekka Pohjola. Kotona hÀn sai kuitenkin innostuksen musiikkiin ÀidiltÀÀn, paljon pianoa soittaneelta ja muun muassa Chick Coreaa kuunnelleelta tanssija Inkeri Pohjolalta.

    Lopullisesti musiikki vei murrosikĂ€isenĂ€. Trumpettiin tuli tartuttua, kun mÀÀrĂ€npÀÀnĂ€ oli paikka musiikkileirillĂ€, orkesterissa – ja tyttöjen huomion kohteena.

    Teosto-palkintoehdokkuudetkin soololevyistÀÀn Aurora ja Bullhorn kerĂ€nneelle Verneri Pohjolalle uuden musiikin luominen, sĂ€veltĂ€minen on ennen kaikkea improvisaatiota. Siihen on vaikuttanut myös vahvasti jo varhaisten klassisen musiikin vuosien aikana harrastuksiin kuulunut ”improvisointisekoilu”, kun soittokaverien kanssa vaihdeltiin instrumentteja – ja sekoilu ÀÀnitettiin.

    ”Olin varmaan ainoa, joka jaksoi myös kuunnella niitĂ€ ÀÀnityksiĂ€ jĂ€lkeenpĂ€in useita kertoja. Improvisaatiossa saa satunnaisuuksia lahjana pÀÀlle – asioita tapahtuu, vaikka en haluaisi”, hĂ€n sanoo.

    Podcastissa Pohjola selvittÀÀ myös levytysprosessinsa, uuden musiikin synnyttÀmisen luomiskertomuksen.

    ”Ehdottomasti ei ole mitÀÀn nimiĂ€ eikĂ€ kokonaisuutta mielessĂ€ etukĂ€teen. Nautin siitĂ€, ettĂ€ musiikki on helposti lĂ€hestyttĂ€vÀÀ, mutta siinĂ€ on myös korkean abstraktion elementtejĂ€.”

    Pohjola paitsi sÀveltÀÀ itse musiikkia, myös tulkitsee trumpetillaan muiden sÀvellyksiÀ. TÀmÀn vuoden merkkitapaus oli Kaija Saariahon viimeiseksi jÀÀneen sÀvellyksen, varta vasten Verneri Pohjolalle sÀvelletyn HUSH-teoksen kantaesitys Helsingin Musiikkitalossa elokuussa yhdessÀ Susanna MÀlkin johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

    Podcastissa Pohjola kertoo monivaiheisen tarinan siitÀ, kuinka Saariaho pÀÀtyi sÀveltÀmÀÀn trumpetistille tietÀen teoksen olevan viimeinen, johon hÀn vakavasti sairaana pystyy. Kaija Saariaho kuoli kesÀkuussa 2023.

    ”SiinĂ€ kĂ€vi niinkin dramaattisesti, ettĂ€ sinĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€, kun hĂ€n sanoi teoksen olevan valmis, hĂ€nen terveytensĂ€ romahti lopullisesti.”

    Teoksen työstÀmiseen mahtui kuitenkin myös riemukkaita hetkiÀ alkaen Pohjolan iloon ja ylpeyteen siitÀ, kun Saariaho ilmoitti haluavansa sÀveltÀÀ Pohjolalle.

    ”Kesti kuukauden laskeutua edes vĂ€hĂ€n lĂ€hemmĂ€s maan pintaa”, hĂ€n kuvailee.

    Kun yhteistyö eteni, Pohjola sanoi tajunneensa, ettÀ hÀn toimii kirjaimellisesti ÀÀnitorvena Kaija Saariahon upean uran viimeiselle sÀvellykselle.

    ”En voi antaa tĂ€mĂ€n nousta pÀÀhĂ€n. Oli nöyrĂ€, mutta kunnioitettu olo.”

    Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Cecilia Damström on nykymusiikin sĂ€veltĂ€jĂ€, joka sai myös Teosto-palkinnon ilmastomuutosaiheisella ICE-teoksellaan vuonna 2022. SĂ€v.San.Sov.-podcastissa hĂ€n kertoo työtavoistaan ja asenteestaan, kuinka esimerkiksi loputon uteliaisuus on sĂ€veltĂ€jĂ€lle hyödyksi.

    Kun Cecilia Damström sÀveltÀÀ, hÀnellÀ on aina ensin sÀvellystÀ varten otsikko valmiina.

    ”Aina ensin on jotain, mitĂ€ haluan sanoa ja sitten mietin, miten sen sanon”, hĂ€n kuvailee podcastissa työprosessiaan.

    Sanominen tarkoittaa tÀssÀ yhteydessÀ sÀvelkieltÀ. SitÀ, ettÀ Damström ilmaisee asiansa musiikin keinoin. Varsinainen sÀvellystyö alkaa kuitenkin vasta sen jÀlkeen, kun aihe on hallussa mahdollisimman syvÀllisesti. Esimerkiksi Teosto-palkittua ICE-teoksen muotoon vaikutti se, mitÀ Damström oppi luonnosta, tÀssÀ tapauksessa lumesta ja jÀÀstÀ lukemalla: lumihiutaleiden muoto innoitti kuusisÀvelisen heksakordin kÀyttÀmiseen.

    Damström muistaa tarkkailleensa jo 3-vuotiaana ÀitinsÀ reaktioita, miten tÀmÀ reagoi hÀnen improvisaatioonsa. SÀveltÀminen kulkikin hÀnen elÀmÀssÀÀn mÀÀrÀtietoisen pianonsoittoharjoittelun rinnalla aina varhaiseen aikuisuuteen saakka: muun muassa koulussa Damström sÀvelsi musiikkia nÀytelmiÀ varten.

    SÀveltÀminen syrjÀytti pianonsoiton kuitenkin vasta pakon edessÀ, kun 19-vuotiaana kÀteen iski rasitusvamma. Se pakotti perÀti vuoden harjoittelutaukoon instrumentin kanssa, ja johdatti sÀveltÀjÀopintoihin.

    Suomi on Damströmille vasta neljÀs kieli, kotikielten saksan, englannin ja ruotsin jÀlkeen. Myöhemmin vuoden opiskelijavaihdon aikana hÀn oppi myös espanjaa. Laaja kielitaitokin on omiaan vaikuttamaan Damströmin sÀveltÀjÀntyöhön.

    Kun oppii ajattelemaan asioita eri tavoilla, oppii niitÀ myös yhdistelemÀÀn eri tavoin

    ”PitÀÀ aina olla utelias kaikkea uutta kohtaan. Koen, ettĂ€ se on myös sĂ€veltĂ€jĂ€lle terveellinen asenne.”

    Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Alex Mattson on monipuolinen musiikintekijĂ€. SĂ€v.San.Sov. -podcastissa hĂ€n kertoo, mitĂ€ eroa on tehdĂ€ ja tuottaa biisejĂ€ omaa edm-artistin uraa tai oman Blind Channel -yhtyeen levytyksiĂ€ varten, ja miten omaa musiikintekoa ohjaavaa voi olla herkĂ€ssĂ€ iĂ€ssĂ€ saatu visuaalinen kannustus.

    Kun Alex Mattson tunnettiin vielĂ€ vain Aleksi KaunisvetenĂ€ ja hĂ€n oli ”mopoikĂ€inen teini”, hĂ€nen mielestÀÀn kaikki konemusiikki oli syvĂ€ltĂ€. HĂ€n soitti rumpuja bĂ€ndeissĂ€, jotka ottivat vaikutteita Slipkotilta ja Children of Bodomilta.

    Mutta sitten Aleksi nĂ€ki kuvan SkrillexistĂ€ ja se muutti kaiken. HĂ€n koki saavansa visuaalisen luvan tutustua – ja tehdĂ€ – konemusiikkia.

    ”Skrillex oli rokkityyppi, mutta teki konemusaa.”

    Ja konemusaa sekÀ 2020-luvun rockia Mattson on sittemmin alkanut tehdÀ. HÀn luonut niin soolouraa, tehnyt biisejÀ muille artisteille kuin kuulunut vuodesta 2020 lÀhtien myös Blind Channel -yhtyeeseen.

    Alex Mattson kertoo podcastissa monipuolisesta musiikintekijĂ€n työstÀÀn: miten monin tavoin voi ensimmĂ€inen inspiraatio uuteen biisiin tulla, ja miten monenlaiseen kappaleeseen se voi pÀÀtyĂ€. HĂ€n ei esimerkiksi etukĂ€teen yleensĂ€ pÀÀtĂ€, mihin kĂ€yttöön biisiĂ€ tekee – itselleen, jollekin muulle artistille vai Blind Channelille. Aihioita biiseihin on puhelimeen taltioitu yli tuhat. Ja koskaan ei tiedĂ€, mikĂ€ vaikkapa puoliunessa tallenteeksi vihelletty melodia on myöhemmin uuden biisin ydin.

    ”Koko musanteko on hieno laji. Ei ole rajoituksia, mistĂ€ lĂ€htee ja mitĂ€ tekee”, hĂ€n kertoo.

    Ja sitten toisaalta: työprosessit muistuttavat toisiaan, tekee sitten millaista musiikkia tahansa.

    ”LöydĂ€n itseni yötĂ€pĂ€ivÀÀ etsimĂ€ssĂ€ jotain hyvÀÀ virvelisoundia. Ei siinĂ€ työssĂ€ ole loppujen lopuksi hirveĂ€sti eroa, vaikka soundit ovat erilaisia.”

    Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Konemusiikin tekijĂ€nĂ€ jo 30 vuoden ajan ansioitunut Timo Kaukolampi on tehnyt soololevyjĂ€, musiikkia elokuviin ja tv-sarjoihin sekĂ€ tanssiesityksiin sekĂ€ vaikuttanut muun muassa yhtyeissĂ€ K-X-P, Op:l Bastards ja Larry & The Lefthanded. Nyt hĂ€n kertoo monivivahteisesta urastaan elektronisen musiikin parissa SĂ€v. San. Sov. -podcastissa.

    ”Voisin valehdella tĂ€hĂ€n jotain ylevÀÀ mun tekemisestĂ€, mutta totuus on, ettĂ€ mun musiikin tekeminen on roiskimista – ja siitĂ€ ruvetaan sitten tiivistĂ€mÀÀn”, Timo Kaukolampi toteaa.

    HÀn tekee yleensÀ albumia varten ensin noin 50 aihiota, ja työstÀÀ ja tiivistÀÀ niistÀ sitten sopivan kokonaisuuden.

    ”Tavallaan jammailen ja lĂ€hden jatkamaan sitĂ€, mikĂ€ tuntuu toimivan.”

    Kaukolampi sanoo, ettĂ€ albumikokonaisuudet syntyvĂ€t hĂ€nellĂ€ hitaasti, koska työtapaan kuuluu ”unohtaminen”. HĂ€n haluaa ikÀÀn kuin unohtaa ÀÀnitetyn materiaalin ja palata siihen uutena.

    SillÀ, tekeekö hÀn musiikkia yksin, pitkÀaikaisen yhteistyökumppaninsa Tuomo Purasen kanssa K-X-P:ssÀ tai jollain muulla nimellÀ, on merkitystÀ.

    ”Mua kiinnostaa luoda taas uusia aliaksia, joilla on ehkĂ€ ihan eri soundi kuin tĂ€llĂ€ soolopersoonallani. Laadukasta, mutta en pane sieluani ristille roikkumaan siinĂ€ prosessissa”, Kaukolampi suunnittelee.

    Noin 30-vuotiseen uraan musiikin parissa mahtuu myös ajanjakso, jolloin Kaukolampi keskittyi tuottajantyöhön ja sÀveltÀmÀÀn muille artisteille. 2000-luvulla hÀn tuotti muun muassa norjalaisen poptÀhti Annien musiikkia, joka on varsin erilaista kuin hÀnen omien projektiensa materiaali. TÀhÀn aikaan Kaukolampi kertoo olleensa totaalisen kyllÀstynyt bÀnditouhuun ja tekemÀÀn musiikkia itse. TÀmÀkin oli vÀlivaihe.

    ”Itsetuntemuksella on monumentaalinen merkitys. MitĂ€ kannattaa tehdĂ€ ja kannattaa olla tekemĂ€ttĂ€.”

    Eli Kaukolampi sai sen, mistĂ€ luopui: hĂ€n tajusi, ettĂ€ haluaa olla taiteilija – juuri siitĂ€ hĂ€n ei voi luopua.

    Kaukolampi on löytĂ€nyt oman musiikillisen maailmansa. Vaikka hĂ€n tekisi musiikkia Purasen kanssa lĂ€hinnĂ€ jouhikolla eikĂ€ elektronisilla soittimilla, kuten teki Jussi-palkinnon arvoisesti Armomurhaaja-elokuvaan, ”siinĂ€ on aina mukana kosminen flavor”.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Sanoittaja Eija Hinkkala ja sĂ€veltĂ€jĂ€ Pertti Jalonen ovat voittaneet kahdesti SeinĂ€joen Tangomarkkinoiden yhteydessĂ€ jĂ€rjestettĂ€vĂ€n kilpailun parhaasta uudesta tangosta. ”Tango elÀÀ tanssipaikoilla”, Hinkkala sanoo SĂ€v. San. Sov. -podcastissa. HĂ€n ja Jalonen ovat vieraina Teoston podcastin viidennen kauden ensimmĂ€isessĂ€ jaksossa.

    Tangolla – ja muulla vanhan liiton iskelmĂ€musiikilla – on pitkĂ€ ja kunniakas historia suomalaisten suosimana musiikkina, vaikka suomenkielinen pop on ottanut sen aseman esimerkiksi radiokanavien ÀÀnitapettina. Kun tango ja iskelmĂ€ elĂ€vĂ€t ja soivat livenĂ€, Hinkkala ja Jalonen ovat motivoituneita kirjoittamaan uusia lauluja.

    Mutta miten kirjoittaa tangoa 2020-luvulla? Ujuttaako Argentiinasta kumpuavaa musiikkityylin historiaa? Vai nojata sen suomalaisiin jÀrkÀleisiin, erityisesti Toivo KÀrjen ja Unto Monosen kirjoittamiin ikivihreisiin?

    Molemmat sanovat vÀlttelevÀnsÀ kliseitÀ.

    ”TekstittĂ€misen tekee vaikeaksi se, kun alkaa miettiĂ€, miten tĂ€mĂ€n vanhan asian voisi sanoa jotenkin niin, ettei kukaan muu ole aikaisemmin sanonut”, Hinkkala kertoo.

    Podcastissa Hinkkala ja Jalonen kertovat työnkuvastaan, sekĂ€ yhteisestĂ€ ettĂ€ kumpikin omastaan. Myös molempien urapolku on mielenkiintoinen: Hinkkala aloitti ammattimaisen musiikintekemisen vasta tĂ€ytettyÀÀn 40 vuotta – ja työskenneltyÀÀn koko aikuisikĂ€nsĂ€ siihen saakka Saksassa hammaslÀÀkĂ€rinĂ€.

    ”TĂ€mĂ€ on kĂ€rjistys, mutta olen tavannut sanoa, ettĂ€ vaihdoin kerralla maata, miestĂ€ ja ammattia”, hĂ€n kertoo.

    Musiikin ammattilaiseksi voi pÀÀtyÀ, aloittaa sen parissa sitten myöhÀÀn tai varhain. Pertti Jalosen elÀmÀÀn musiikki tuli jo 7-vuotiaana:

    ”IsĂ€ kysyi silloin, tahdotko ilmakivÀÀrin vai pianon. Onneksi valitsin pianon.”

    Uusille tekijöille molemmilla on selkeÀ neuvo: tehkÀÀ paljon.

    ”TehkÀÀ, tehkÀÀ, tehkÀÀ. PitÀÀ vain tehdĂ€. Ja oppikaa sietĂ€mÀÀn pettymyksiĂ€. NiitĂ€ tulee kuitenkin enemmĂ€n kuin onnistumisia. Parhaat treenaa eniten. Siksi ne ovat parhaita”, Hinkkala sanoo.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen. KesÀllÀ 2023 Teosto toimi SeinÀjoen Tangomarkkinoiden kumppanina perinteikkÀÀssÀ sÀvellys- ja sanoituskilpailussa, jossa etsittiin vuoden sykÀhdyttÀvintÀ uutta tangoa.

  • Ville Valolle luonteva musiikintekemisen tahti on kirjoittaa kymmenen julkaisukelpoista biisiĂ€ kolmessa vuodessa. Vaikka biisinteossa on pitkĂ€n uran varrella ollut erilaisia vaiheita, hĂ€nen kaikessa tekemisessÀÀn on ollut aina lĂ€snĂ€ romanttisen kaihoisa perusvire.

    Ville Valo on Suomen kaikkien aikojen kansainvĂ€lisesti menestyneimpiĂ€ rockartisteja. HĂ€n on juuri palannut parrasvaloihin uuden VV-sooloprojektinsa kanssa, jonka albumi Neon Noir julkaistiin 13.1.2023. Edellinen yhteistyö Agents-yhtyeen solistina pohjautui lĂ€hinnĂ€ Rauli ”Badding” Somerjoen levytyksiin, mutta ennen kaikkea Valo tunnetaan HIM-yhtyeestĂ€.

    HĂ€n oli bĂ€ndin johtaja, laulusolisti ja biisinkirjoittaja – ja viimeiseen rooliin hĂ€n ryhtyi vĂ€hĂ€n pakon sanelemana. Ensin oli musiikki-innostus, sitten visio bĂ€ndistĂ€. Ja jotta visiota pÀÀstiin toteuttamaan, tarvittiin omia kappaleita.

    ”Aloin pikkuhiljaa rustailla (biisejĂ€), kun ei niitĂ€ kukaan muukaan tehnyt”, Valo muistelee podcastissa.

    ”Kun kerÀÀ x-mÀÀrĂ€n kokemuksia, niin yhtĂ€kkiĂ€ alkaa soida joku idea pÀÀssĂ€, kun keittÀÀ kahvia. Sitten se työ alkaa. Kun kovalevyllĂ€ on tarpeeksi tavaraa, sitĂ€ pitÀÀ jotenkin puskea ulos”

    MusiikintekijĂ€nĂ€, -tulkitsijana ja -kuuntelijana Valo kuvailee itseÀÀn hĂ€ikĂ€ilemĂ€ttömĂ€ksi romantikoksi ja ”riittĂ€vĂ€n sinisilmĂ€iseksi elĂ€ytyjĂ€ksi”. HĂ€n on saanut vaikutteita lukemattomilta artisteilta ja yhtyeiltĂ€ aina A-hasta Black Sabbathiin tai vaikkapa Aphex TwinistĂ€ Dingoon ja Depeche Modeen. Kaikkia yhdistÀÀ jonkinlainen melankolia.

    ”Ei ole hirveesti superonnellisia stygejĂ€, joista tykkĂ€isin”, hĂ€n sanoo.

    Podcastissa Valo kertoo myös instrumenttien merkityksestÀ biisintekoon, esimerkiksi sen, kuinka aluksi sÀvelsi kappaleet lÀhinnÀ bassokitaralla.

    ”Kun sain ensimmĂ€iset Teosto (-korvaukset), ostin heti Kitarapajasta Levinin orkesterikitaran. Diggasin (Tapio) Rautavaarasta niin paljon.”

    Valon edelleen omistamalla ruotsalaisella klassikkosoittimella syntyi muun muassa HIM-yhtyeen kansainvÀlinen lÀpimurtobiisi Join Me (In Death).

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö ovat viime vuosien tehokkaimpia hitintekijöitĂ€ Suomessa – yhdessĂ€ ja erikseen. He eivĂ€t kuitenkaan usko teolliseen musiikintekemiseen.

    Kun Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö tekevÀt yhdessÀ musiikkia artisti Ellinooralle, heitÀ yhdistÀÀ lapsenomainen innostus.

    ”Innostusta ei voi teeskennellĂ€â€, Leikas sanoo Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastissa.

    ”Musiikki on ikuinen tutkimusmatka”, Sirviö toteaa.

    Leikas ja Sirviö ovat kumpikin voittaneet erikseen Vuoden musiikintekijÀ -palkinnon. Artisti Ellinoora on palkittu muun muassa neljÀllÀ Emma-palkinnolla, Sirviö on voittanut vuoden tuottajan Emman. HÀn on tuottanut Ellinooran lisÀksi myös monia muita artisteja, viimeksi muun muassa Juha Tapion ensi vuonna julkaistavaa albumia. Sirviö on myös kirjoittanut kappaleita muille artisteille.

    Työparia yhdistÀÀ myös rakkaus melodioihin ja monipuolinen musiikkimaku, jossa on kuitenkin erityinen paikka brittipopille. HyviÀ biisejÀ yhdistÀÀ puolestaan molempien mielestÀ se, ettÀ niitÀ voi esittÀÀ vaikka vain akustisella kitaralla sÀestÀen.

    ”Ihan sama miten niitĂ€ sitten kuorrutetaan”, Sirviö sanoo.

    Myös omaehtoisuus, omiin visioihin luottaminen on tÀrkeÀÀ.

    ”Neuvot voi kuunnella, mutta niitĂ€ ei tarvitse vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ noudattaa”, Ellinoora Leikas sanoo.

    HÀnen oma neuvonsa musiikintekijÀksi tahtoville on, ettÀ kannattaa pyrkiÀ sÀilyttÀmÀÀn vilpitön rakkaus musiikkiin, eikÀ alkaa ajatella musiikin tekemistÀ teollisena työnÀ.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Ismo Alanko on tehnyt biisejĂ€ Hassisen kone- ja Sielun veljet -yhtyeille sekĂ€ soolourallaan yli 40 vuoden ajan. Silti hĂ€n tuntee aloittavansa musiikin kirjoitustyön joka kerta aivan alusta.

    ”Biisinteko on minulle tosi pitkĂ€lle improvisointia. Oli instrumentti mikĂ€ hyvĂ€nsĂ€ – piano, kitara tai tietokone – niin sillĂ€ improvisoidaan”, pitkĂ€n linjan musiikintekijĂ€ ja rockmuusikko Ismo Alanko sanoo Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastissa.

    Ja sitten kun improvisaatio tuottaa jĂ€lkeĂ€, joka Alangosta tuntuu olevan linjassa hĂ€nen ”sen hetkisten fiilistensĂ€â€ kanssa, hĂ€n alkaa tehdĂ€ muistiinpanoja. Musiikillisen rungon valmistuttua alkaa tekstin suoltaminen – usein myös se alkaa saman tien improvisaationa.

    ”Alan vain tuottaa tekstiĂ€ kappaleen rytmiin ja tunnelmaan.”

    Aihettakaan ei tarvitse olla valittuna.

    ”Se on hyvin vaistonvaraista toimintaa. JĂ€lkeenpĂ€in en useinkaan tiedĂ€, miksi olen pÀÀtynyt nĂ€ihin ratkaisuihin.”

    MikĂ€ sitten saa Ismo Alangon kirjoittamaan uutta musiikkia? Se tunne, ettĂ€ sisĂ€llĂ€ on jonkinlainen ”möykky”. Uutta musiikkia, joka pitÀÀ saada ulos.

    ”En ole vielĂ€ koskaan ajatellut, ettĂ€ mun ura tarvitsee nyt uuden levyn ja mun pitÀÀ saada nyt ne uuden levyn biisit tehtyĂ€ ja piste.”

    ”Olen aina pitĂ€nyt fokuksen siinĂ€, millaista musiikkia haluaisin itse kuulla. Olen ehdottomasti oman musani suurin fani ja ankarin kriitikko”, hĂ€n sanoo.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • SĂ€veltĂ€jĂ€ Minna Leinosen teokset ovat saaneet innoituksensa hyvin erilaisista asioista kuten joukkoliikenteestĂ€, toisen sĂ€veltĂ€jĂ€n teoksesta tai yhteistyöstĂ€ muiden taiteilijoiden kanssa.

    ”SĂ€vellykset eivĂ€t synny tyhjiössĂ€. SĂ€veltĂ€minen on arjessa kohdattujen asioiden prosessiointia.”, Leinonen sanoo Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastissa.

    Esimerkiksi ÀÀni-installaatio Haamuratikka syntyi ÀÀnisuunnittelija Jussi Suonikon kanssa 2016 Tampereen Keskustorille, kun HelsingistÀ Tampereelle muuttanut Leinonen halusi ottaa kantaa kiivaaseen keskusteluun raitiovaunulinjan rakentamisesta.

    ”Tarvitsen ne aiheet ennen kuin menen työhuoneelle sĂ€veltĂ€mÀÀn.”

    Maaliskuussa 2023 HelsingissĂ€ jĂ€rjestettĂ€vĂ€llĂ€ Musica Nova -festivaalilla kuullaan puolestaan Leinosen uusi sĂ€velteos Vimma, jonka ituna on Kreeta HaapasalonsĂ€vellys Minun leipĂ€ni pieniin on pantu. Haapasalo eli, sĂ€velsi ja soitti kannelta 1800-luvulla – ja kiersi esiintymĂ€ssĂ€, vaikka hĂ€nellĂ€ oli työtön aviomies ja yksitoista lasta. NĂ€istĂ€ olosuhteista huolimatta hĂ€n eli musiikilla ja elĂ€tti perheensĂ€kin.

    ”En voi lakata ihmettelemĂ€stĂ€ sitĂ€ vimmaa, sitĂ€ paloa. Se on ihan valtava sisĂ€inen voima.””, Leinonen sanoo.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Juri SeppĂ€ kutsuu itseÀÀn mediasĂ€veltĂ€jĂ€ksi. HĂ€nen sĂ€vellyksiÀÀn kuullaan elokuvissa, tv-sarjoissa, mainoksissa ja peleissĂ€. Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastissa SeppĂ€ kertoo, miten hĂ€n pÀÀtyi sĂ€veltĂ€mÀÀn musiikkia audiovisuaalisiin tuotantoihin.

    SÀveltÀjÀ Juri SeppÀ on yhdistÀvÀ tekijÀ muun muassa elokuva Rare Exportsin, tv-sarja Luottomiehen ja lukuisien mainosten vÀlillÀ. Lapsesta saakka eri instrumentteja soittanut ja jo ala-asteella ensimmÀiset biisinsÀ kirjoittanut SeppÀ on kasvanut hyvin työllistetyksi mediasÀveltÀjÀksi itse opiskellen. Seuraava suurempi Tuomas WÀinölÀn kanssa tehty elokuvasÀvellystyö kuullaan tammikuussa 2023, kun Jalmari Helanderin toimintaelokuva Sisu rantautuu elokuvateattereihin.

    SeppĂ€ ei aseta tĂ€rkeysjĂ€rjestykseen töitÀÀn, vaikka hĂ€nen mielestÀÀn on selvÀÀ, ettĂ€ tilaajakaan ei odota kaikkea mainosmusiikkia tehtĂ€vĂ€n ”sydĂ€mellĂ€â€.

    ”TöitĂ€ni en vĂ€hĂ€ttele, on sitten kyseessĂ€ karkkibrĂ€ndin viiden sekunnin jingle tai pitkĂ€ elokuva.”

    Itse asiassa mainosmusiikin tekeminen on SepÀn mielestÀ hyvÀÀ vastapainoa pidemmille elokuvamusiikkitöille.

    ”Kun tekee musiikin pitkÀÀn elokuvaan, se on raskas, parin kuukauden rypistys. Sen jĂ€lkeen on pari kuukautta ihan mukava tehdĂ€ mainoksia.”

    Töiden tasa-arvo nÀkyy siinÀ, miten melodiat tulevat mieleen: kun vapaa-ajalla syntyy kÀyttökelpoinen sÀvelaihio, se saattaa syntyÀ yhtÀ hyvin mainokseen kuin elokuvaankin.

    ”HyvĂ€ melodia saattaa tulla mieleen vaikka saunan lauteilla.”

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Saksofonisti Linda Fredriksson tunnetaan muun muassa palkitusta Juniper-levystĂ€, Mopo-yhtyeestĂ€ sekĂ€ yhteistyöstĂ€ Kerkko Koskisen kanssa. Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastissa hĂ€n kertoo, kuinka kasvoi tekemÀÀn musiikkia myös yksin.

    Linda Fredrikssonin ensimmÀinen soololevy Juniper sai niin hyvÀn vastaanoton kuin jazz-albumi voi Suomessa saada: viiden tÀhden arvosteluja, Teosto-palkinto ja Vuoden parhaan jazzalbumin Emma-palkinto osoittivat saksofonistille, ettÀ tÀmÀn kannatti rohkaistua tekemÀÀn musiikkia itse.

    HÀn sanoo kasvaneensa itsenÀiseksi musiikintekijÀksi vÀhitellen. Taustalla oli lapsuudesta alkanut soittaminen bÀndissÀ, jossa aina oli vieressÀ joku, jolta kysyÀ musiikin toimimisesta.

    ”Oli hidasta kasvaa olemaan jotain mieltĂ€ ihan itse, onko joku juttu hyvĂ€ vai ei.”

    Mutta kun Fredriksson uskalsi tehdÀ itse, hÀn uskalsi tehdÀ musiikkia henkilökohtaisesti.

    ”Juniper on tosi henkilökohtainen. Ei sellainen mitÀÀn performoiva.”

    Musiikin tekemisessÀ on hÀnelle silti jatkossakin kaksi vaihetta: yksityinen sÀvellys- ja ideointivaihe, jossa hÀn kÀy keskustelua lÀhinnÀ itsensÀ kanssa sekÀ syntyneiden aihioiden pallotteluvaihe luottohenkilöiden kanssa.

    ”On myös hauska musiikinteon kohta, kun tekemistĂ€ voi jakaa muiden kanssa.”

    Uusille musiikintekijöille Fredrikssonilla on yksi ohje:

    ”Kannattaa koettaa tehdĂ€ töitĂ€ sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvĂ€ olla.”

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • BiisintekijĂ€ Janne Rintala tunnetaan muun muassa Arttu Wiskarin ja Erika Wikmanin megahittien kirjoittajana. Teoston SĂ€v. San. Sov. -podcastissa hĂ€n kertoo olevansa ahkera tekijĂ€, joka tulee studiolle arkisin töihin toimistoajoiksi.

    Tuottelias Janne Rintala kertoo podcastissa, ettÀ harvassa ovat ne pÀivÀt, joina ei yhtÀÀn laulua synny. Kaikki hÀnen kirjoittamansa biisit eivÀt kuitenkaan aina pÀÀdy radioon.

    ”Kuonaa pitÀÀ kirjoittaa paljon, ettĂ€ löytyy joku sellainen laulu, josta vois tykĂ€tĂ€ joku muukin kuin itse.”

    Rintala kirjoitti lĂ€pimurtobiisinsĂ€ Mökkitien Arttu Wiskarin esitettĂ€vĂ€ksi kaksitoista vuotta sitten. Kappale on mÀÀritellyt hĂ€nen uraansa – ja antanut jopa nimen edustamalleen Mökkitie Records -levy-yhtiölle. Nykyisin hĂ€n pitÀÀ sanoitusta naiivina aloittelijan teoksena, ja juuri siitĂ€ vilpittömyydestĂ€ muodostuu myös osa kappaleen viehĂ€tystĂ€.

    ”EnÀÀ nĂ€illĂ€ kilsoilla sellaista ei pystyisi kirjoittamaan, ei ei ikinĂ€. Mutta siitĂ€ vĂ€littyy aito tunne ja siksi siitĂ€ on tullut ikivihreĂ€â€, hĂ€n arvelee.

    EntÀ sitten sÀvellys? Melodian pitÀÀ olla Rintalan mielestÀ yksinkertainen ja mieleen jÀÀvÀ kuin lastenlaulussa.

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

  • Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastin neljĂ€ttĂ€ kautta kesĂ€n jĂ€lkeen jatkaa Pedro Hietanen, jonka jo 1960-luvulla alkanut ura sĂ€veltĂ€jĂ€nĂ€, sovittajana, yhtyeen johtajana, muusikkona ja sĂ€estĂ€jĂ€nĂ€ hakee vertaistaan.

    Pedro Hietanen on monipuolinen musiikintekijÀ, joka tunnetaan kyvystÀÀn hyppiÀ erilaisten musiikillisten raja-aitojen yli. Ilman Hietasen panosta ei olisi syntynyt Wigwamin progressiivista rockia, Topi Sorsakoski & Agentsin ja oman Pedro`s Heavy Gentelemenin levyjÀ tai Velipuolikuu-tv-sarjan musiikkia sellaisina kuin ne ovat piirtyneet suomalaisten tajuntaan.

    ”Onhan se, kun skĂ„nelainen herrasmies laulaa suomeksi, jota ei osaa, venĂ€lĂ€isen kansanlaulun, joka onkin yhtĂ€kkiĂ€ reggae.”

    Kuvailu sopii vaikkapa Pedro`s Heavy Gentlemen -yhtyeen hittiin Huopikkaat, joka yhdisti venÀlÀiseen mollibiisiin huumoria ruotsalaislaulaja Peps Perssonin tulkitsemana.

    ”Huumorin ja mollin yhdistelmĂ€, se on elĂ€mÀÀni.”

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen. Jakson kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva.

  • Teoston SĂ€v.San.Sov. -podcastin erikoisjaksossa vieraillaan J. Karjalaisen laulujen lĂ€hteillĂ€, hĂ€nen biisintekohuoneessaan Keltaisessa talossa. Nykyisin huoneessa on LĂ€nnen-Jukan inspiroima sisustus.

    ”En ole koskaan ajatellut musiikkia tyylien kautta, ettĂ€ onko tĂ€mĂ€ nyt poppia, rokkia vai mitĂ€. Olen kuunnellut musiikkia pienestĂ€ pitĂ€en ja innostunut monestakin eri stailista. EnimmĂ€kseen kuitenkin Amerikan kansanmusajohdannaisista tyyleistĂ€â€, J. Karjalainen sanoo.

    Millainen prosessi on yli 40 vuotta suosittuja lauluja tehneen J. Karjalaisen biisien takana? MikÀ hÀntÀ inspiroi? Ja mikÀ saa tekemÀÀn uutta musiikkia edelleen?

    Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.