Afleveringen

  • Pipsa Hurmerinta on juontaja, kokki ja malli, hän aloitti mallinuransa 17-vuotiaana vuonna 1996, ja muutti myöhemmin samana vuonna Pariisiin ja asui ulkomailla yhteensä yksitoista vuotta, Pariisin lisäksi myös lyhyen aikaa New Yorkissa. Hurmerinta teki mallintöitä 27-vuotiaaksi asti, esiintyen muun muassa Gapin, L’Oréalin ja Louis Vuittonin mainoksissa. Palattuaan Suomeen hän aloitti ravintolakokin opinnot Espoon Omniassa ja valmistui vuonna 2009.

    Millainen on huippumallin jääkaappi Pariisissa? Entä miten kansainvälinen huippumalli päätyy kokkikouluun Espooseen?

    Pipsan kanssa puhutaan tietysti myös maailman makuelämyksistä, eineksistä ja saadaan muutama vinkki niin pihvin paistoon kuin keittiövälineiden valintaankin! Mitä kahta ruokaa Pipsa Ei syö? Kuuntele jakso!

    Tämä on Jääkaapilla-podcastin ensimmäisen tuotantokauden viimeinen jakso, ohjelma palaa uusin jaksoin huhtikuussa 2025!

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Pipsa Hurmerinta: https://www.instagram.com/pipsahurmerinta/

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:45 Yksi asia jota pitää olla

    01:36 Jääkaappi kolmessa sanalla

    03:16 Huippumallista kokiksi?

    06:48 Terveellisyys?

    08:55 Arjen ruokavalio

    12:03 Pipsan pahe?

    13:35 Carnivore-kokeilu

    18:02 Eineksiä?

    19:56 Rahankäyttö

    24:04 Mitä Pipsa kokkaa Sami Sykölle?

    24:47 Jos Vaasa olisi ateria?

    27:12 Kotikeittiö kuntoon

    29:42 Mitä tavikset tekee keittiössä väärin?

    31:31 Pakasterasian arvoitukset

    32:27 Bravuuri?

    33:28 Täydellinen pihvi

    36:52 Kaupat suljetaan…

    37:57 Yhtä ruokaa loppuelämä?

    39:39 Makuelämykset maailmalta

    43:54 Tv-kokista catering-yrittäjäksi?

    45:43 Juhlien menu

    48:03 Kesäjuhline hittituote?

    49:24 Pariisi vs suomi

    51:41 Puolustuspuheenvuoro

    55:27 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä, joka on tunnettu mm. hittikappaleista ”Leijonakuningas”, ”Bäng Bäng typerä sydän”, ”Dinosauruksii”, ”Carrie” ja “Elefantin paino”. Ellinooran kanssa puhutaan muusikon arjesta, mutta myös keittiössä tapahtuvista unohduksista, elämän hyvien hetkien löytämisestä sekä tietysti lempiruuista, paheista ja samppanjasta!

    Mitä on Ellinooran raiderissa?

    Miten eri tavoin hän osaa tehdä pizzapohjan?

    Mitä Ellinooralla pitää aina olla jääkaapissa?

    Kuuntele myös Ellinooran ja Anin uusi kappale Kirje!

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Ellinoora: https://www.instagram.com/ellinooramusiikki/

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:47 Yksi asia jota pitää AINA olla?

    03:06 Jääkaappi kolmella sanalla

    06:17 Ellinooran elämäntyyli

    10:54 Aivolepo

    13:28 Rakkaus ja ruoka

    16:45 Mitä unohtelet keittiössä?

    20:44 Mitä haluaisi opetella?

    21:44 BicMac-tacot

    23:10 Kastikeihminen

    24:20 Ellinooran pizzakoekeittiö

    27:10 Lohturuoka?

    29:12 Alkoholinkäyttö

    31:12 Lisää lohturuokaa

    33:02 Jääkaapin bongaus

    40:18 Ellinooran pahe?

    42:42 Vain elämää ruuat?

    45:44 Ellinooran raideri

    47:04 Erikoiset keikkatarinat?

    50:00 Jos Oulu olisi ateria…?

    51:26 Lapsuuden ruokamuistot

    52:49 Pakasterasian yllätykset

    53:18 Perustat ravintolan…?

    55:09 Kaupat suljetaan, mitä kokkaat?

    57:33 Baaritilaus?

    59:33 Puolustuspuheenvuoro

    01:04:48 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Zijn er afleveringen die ontbreken?

    Klik hier om de feed te vernieuwen.

  • Joel Hirvonen on näyttelijä, joka on ehdolla vuoden parhaan pääosan Jussin-palkintoon roolistaan Omenavarkaat-elokuvassa. Lisäksi hän näyttelee pääosan Häjyt2-elokuvassa. Joelin kanssa jutellaan millaista oli valmistautua häjyn rooliin, niin henkisesti kuin fyysisesti sekä millaista on näytteljän arki kuvauksissa…

    Pitikö roolia varten vetää punttikuuri?

    Poltetaanko elokuvissa oikeaa tupakkaa?

    Miten Joelille maistuu klaffijallu?

    Häjyt2 elokuvateattereissa 19.2.!

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Joel Hirvonen: https://www.instagram.com/joelhirvonen/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:48 Yksi asia jota pitää aina olla?

    02:29 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:28 Ruokapelikirja

    06:24 Valmistautuminen Häjyt2 rooliin

    14:16 Paineet isosta roolista

    17:43 Tupakointi elokuvassa

    18:58 C-vitamiinia nenään?

    20:32 Vaihdat jääkaappia roolihahmosi kanssa

    22:59 Näyttelijän arki?

    27:02 Nautiskelu vs polttoaine

    27:52 Rahankäyttö

    29:49 Soosisuositus

    30:31 Diabetes

    32:17 Alkoholinkäyttö

    35:31 Erikoiset dietit?

    38:11 Jos Helsinki ois ateria?

    39:06 Lapsuuden ruokamuistot

    41:42 Pakasterasian arvoitus

    42:18 Poliisit ratsaa sun keittiön…

    42:51 Raskaan työpäivän jälkeen…

    44:14 Yhtä ruokaa loppuelämä?

    45:59 Mitä syöt salaa?

    48:29 Puolustuspuheenvuoro

    52:27 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Laulaja-lauluntekijä Pihlaja pureutuu sanoituksillaan elettyyn elämään, paikoin vaikeitakin aiheita peilaten. Pihlaja julkaisi tammikuussa kolmannen albuminsa ”Modernin naisen modernit ongelmat”, joka jatkaa tutkimusmatkaa naiseuteen nykyajan yhteiskunnassa. Pihlajan kanssa perataan jaksossa paljon kiertueella olevan artistin arkea ja mm. sitä millaiset on esiintyvän artistin ulkonäköpaineet.

    Mitä modernin naisen modernit ongelmat on ruoka-kontekstissa? Mitä roolia ruoka näyttelee rakastumisessa? Sopiiko kasvissyöjälle keto-dietti?

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Pihlaja:https://www.instagram.com/pihlajapihlaja/

    Eetu Koho:https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot:myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:55 Yksi asia jota pitää AINA olla

    02:17 Jääkaappi kolmella sanalla

    04:58 Modernin naisen modernit ongelmat?

    07:09 Vakio aamupala

    09:25 Ketodietti kasvissyöjänä

    11:04 Arkiruokailut

    15:27 Keikka-arki?

    17:56 Pihlajan raideri

    19:28 Alkoholi & esiintyminen

    23:09 Terveellisyys kiertueella?

    26:48 Karu kiertuearki?

    27:56 Jos albumi olisi ateria?

    29:02 Musiikintekoruoka

    31:06 Pihlaja kokkina?

    33:17 Pihlajan pahe

    35:56 Alkoholinkäyttö?

    42:05 Tunteiden käsittely

    47:17 Ruoka ja treffailu

    51:49 Pakasterasian yllätykset

    52:17 Resepti jälkikasvulle…

    53:55 Pihlajan ravintola?

    56:16 Autokaista tilaus?

    56:34 Puolustuspuheenvuoro

    57:32 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Costee on laulaja-lauluntekijä, joka soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja ympäri Suomen. Lisäksi hän kilpailee tänä vuonna Uuden musiikin kilpailussa paikasta Euroviisuihin. Costeen kertoo olevansa huumorin ystävä vaikka hänen musiikissaan sävyt ovat usein synkät.

    Mikä erikoinen toive löytyy costeen raiderista? Eikö hän oikeasti tykkää makeasta?

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Costee: https://www.instagram.com/costeee/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:54 Yksi asia jota pitää AINA olla

    02:19 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:06 Mistä tulee nimi costee?

    05:14 Ei tykkää makeasta?

    06:45 Sipsimies

    09:40 costeen raideri?

    11:58 Alkoholinkäyttö keikkapäivänä

    15:37 Ruokailu rundilla

    17:30 Kasvisyöjä

    19:17 costeen vauvacurry

    21:08 UMK

    22:16 Virstanpylväiden juhlistaminen?

    23:09 Harjoittelu UMK-esitykseen?

    27:58 Ruokavalio ja artistin työ

    28:50 Terveellisyys?

    30:43 Jääkaapin bongaukset

    32:21 Meksikolainen ruoka

    34:14 costeen pahe?

    35:20 Musiikin synkkyys

    37:24 Diettikokeilut?

    38:45 Rahankäyttö

    41:03 Jos Turku olisi ateria?

    43:07 Äidin Italianpatapizza

    45:36 Pakasterasian yllätykset

    45:51 Perustat ravintolan…

    46:37 Haluat tehdä vaikutuksen…

    47:49 Baaritilaus?

    49:03 Tulevaisuuden suunnitelmat?

    51:30 Puolustuspuheenvuoro

    53:43 Viimeinen ateria?

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Mikko Kuustonen on viihdelegenda ja muusikko, joka on tuttu lukuisista hittikappaleista ja tv-ohjelmista, kuten Suomilove ja Hyvät ja huonot uutiset. Mikko kertoo vuosistaan kehitysmaadokumenttien kuvausreissuilla karuissa pienissä kylissä, intohimostaan curryihin ja näkemästään kehityksestä ruuan saralla.

    Mitä ongelmia värisokeus aiheuttaa keittiössä? Entä minkä sukupolvieron Mikko huomasi ollessaan lapsenlapsensa kanssa kalassa?

    Mikolla on myös Yle Areenassa uusi podcast: Konsulttitoimisto Ståhl & Kuustonen: https://areena.yle.fi/podcastit/1-72832573

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Mikko Kuustonen: https://www.instagram.com/kuustonenmikko/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:47 Yksi asia jota pitää AINA olla

    01:51 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:17 Mitä Mikko syö?

    04:26 Myymäläetsivä

    05:38 Vahva suhde simaan

    08:00 Lapsuuden ruokamuistot

    12:28 Ruokafilosofia

    16:38 Ruokaelämykset maailmalta

    19:35 Mitä jääkaapissa?

    21:13 Aamupala

    22:58 Reseptikehittelyt

    24:40 Tequila sponsorina

    28:04 Takahuone viinat

    29:28 Keikkamatkaeväs

    31:52 Retkeilyeväät

    33:22 Ruoka ja lapsenlapset

    37:03 Nimikkoruoka

    38:20 Erikoiset dietit

    41:22 Mikon pahe?

    44:56 Pakasterasian arvoitukset

    45:23 Baaritilaus?

    46:36 Mikon bravuuri?

    48:31 Poliisit ratsaa keittiön…?

    49:29 Värisokeus ja ruoka

    51:08 Puolustuspuheenvuoro

    52:28 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Sauli Koskinen on suomalainen tositv-tähti, personal trainer ja somevaikuttaja. Sauli tuli koko kansalle tutuksi voitettuaan vuoden 2007 Big Brotherin. Sittemmin Sauli on elänyt värikkään elämän: parisuhde maailmantähti Adam Lambertin kanssa, elämää Hollywoodissa, lukuisia tv-ohjelmia ja viimeisimpänä eräoppaa opiskelut ja sen mukanaan tuomat seikkailut. Millaista on käydä maailmantähden kanssa ruokakaupassa? Mitä ottaa eräretkelle evääksi? Miten Seiskan kannestakin tunnettu Sauli nykyään suhtautuu alkoholinkäyttöön?i

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Sauli Koskinen: https://www.instagram.com/saulikoskinen/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:51 Yksi asia jota pitää aina olla

    02:16 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:04 Paheita jääkaapissa?

    04:06 Hyvinkää vs Hollywood -ruuat

    06:36 Arkiruuat

    10:13 Suolakurkut ja krapula?

    12:50 Kauppareissu maailmantähden kanssa

    15:28 Cokis Zero vs. Pepsi Max

    16:52 Ruokajuomat

    18:44 Eräoppaan eväät

    25:39 Reality-ohjelmien ruuat

    29:04 Rahankäyttö

    34:51 Alkoholi & seikkailut

    38:51 Ulkonäköpaineet

    41:08 Erilaiset ruokavaliot

    43:37 Hiihtoharrastus

    45:05 Itsensä haastaminen

    47:49 Lapsuuden ruokamuisto

    49:23 Pakasterasian arvoitukset

    49:59 Lempiherkku?

    51:15 Mitä syöt salaa?

    52:26 Poliisit ratsaa sun keittiön…

    53:57 Puolustuspuheenvuoro

    55:22 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Jenni Alexandrova on radiojuontaja ja toimittaja, joka perusti yhdessä puolisonsa Toni Lähteen kanssa pizzabar Waldemarin Fiskarsiin. Jenni on kotoisin Raahesta, maatilallisesta perheestä ja lisäksi hänellä on myös ollut bulgariassa viinitila. Millainen olisi Jennin unelmien nautiskelupäivä? Entä mikä on Jennin ruokavinkki bulgarialaisesta keittiöstä?

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Jenni Alexandrova: https://www.instagram.com/jenalexandrova

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:54 Yksi asia jota pitää AINA olla

    02:04 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:38 Kuinka perustaa pizzabaari?

    08:19 Pizzojen suunnittelu?

    09:45 Viiniharrastaja

    12:38 Mitä jääkaapissa?

    13:14 Arjen ruokahuolto

    16:49 Karu arkiruoka?

    17:42 Kätevän äidin laatikkoruoka?

    19:14 Kipot ja purkit

    20:46 Ruokafilosofia

    21:51 Erikoiset dietit

    23:15 Jennin pahe?

    25:27 Mieleenpainuvin ravintolaelämys

    28:11 Uudenvuoden lupaukset

    29:48 Rahankäyttö

    32:20 Perintöreseptit

    33:51 Bulgarialaisen keittiön herkku

    35:15 Bulgarialainen ruokakulttuuri

    37:27 Maatila Raahessa

    38:41 Jos Raahe ois ateria?

    40:08 Pakasterasian arvoitukset

    40:36 Yhtä ruokaa loppuelämä?

    41:04 Lempiherkku?

    42:15 Vakiodrinkki?

    43:05 Viinin kulutus

    45:51 Alkoholittomat viinit?

    48:51 Nautiskelijan unelmapäivä

    51:46 Saunajuoma?

    53:12 Puolustuspuheenvuoro

    54:49 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Mia “Millu” Haataja on radiojuontaja ja somevaikuttaja, joka on tuttu mm. Selviytyjät-kilpailurealityn voitosta, radiokanava Loopin aamusta ja TikTokista. Hauskaa ja samaistuttavan aitoa sisältöä tuottava Millu voitti Selviytyjät 2024, miten rankka reissu viidakkoon muutti ruokasuhdetta? Entä miten maratoonille harjoittelevan Millun muuttunut ulkonäkö on otettu vastaan somen kommenttikentissä? Jaksossa puhutaan myös julkisuuden tuomista hyvistä ja huonoista puolista, etäsuhteesta ulkomailla asuvan kumppanin kanssa ja Millun erikoisista ruokalemppareista.

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Millu Haataja: https://www.instagram.com/milluralli/

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:54 Yksi asia jota pitää AINA olla

    01:55 Jääkaappi kolmella sanalla

    04:08 Yhtä ruokaa

    05:40 Kaksi jääkaappia

    10:07 Elämänhallinta

    14:50 Etäsuhde

    19:35 Miten julkisuus muuttaa elämää?

    29:21 Hävettääkö kassajonossa?

    33:56 Tosi-TV ja ruoka?

    36:21 Selviytyjät

    41:04 Ulkonäköpaineet?

    44:43 Maraton ja hese

    46:54 Millun pahe

    50:42 Raha

    53:44 Makkara-Millu

    55:52 Pakasterasian arvoitukset

    56:26 Baaritilaus

    59:41 Kotivara

    01:00:28 Perinneresepti

    01:01:37 Puolustuspuheenvuoro

    01:02:49 Millun bravuuri

    01:04:14 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Sabina Särkkä on somevaikuttaja, ja tullut tunnetuksi mm. Miss Suomi -kilpailusta ja lukuisista tv-ohjelmista. Näkyykö se jääkaapissa, kun on ammatikseen kameran edessä? Miten Sabina valmistautuu bikinikuvauksiin? Sabinan kanssa puhutaan myös uudenvuoden juhlista, kotikokkailuista sekä alkoholinkäytöstä.

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Sabina Särkkä: https://www.instagram.com/sabinasarkka/

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:45 Yksi asia jota pitää AINA olla?

    01:45 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:30 Paljon alkoholia?

    04:47 Järjestely?

    05:22 Kaupassa käynti

    06:42 Työ ja ulkonäkö?

    10:37 Sabina kokkina?

    13:23 Sometrendiruuat

    14:42 Ruokafilosofia

    17:01 Onko elämä luksusta?

    20:12 Matkaeväs?

    21:25 Alkoholinkäyttö?

    22:33 Uudenvuoden bileet?

    24:25 Raha ja ruoka?

    26:14 Kumpi mielummin?

    27:51 Miten juo kahvin?

    28:28 Ruokaelämykset maailmalta

    31:36 Erikoiset ruokavaliot?

    23:38 Mitä ei syö?

    33:40 Lapsuuden ruokamuisto

    36:05 Pakasterasian yllätys

    36:40 Sabinan ravintola?

    37:25 Yhtä ruokaa loppuelämä?

    39:33 Poliisit ratsaa keittiön?

    40:21 Halpiskrapularuoka

    42:09 Kaikkien aikojen bileet?

    42:52 Puolustuspuheenvuoro

    43:40 Tortillat jääkaapissa?

    44:45 Viimeinen ateria?

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Joona Puhakka on vaikuttaja, joka on tunnettu mm. Koukus-kanavalta Gilla FC:n riveistä. Somessa sisällöt pursuavat luksusta, mutta millaista tubettajan arki on oikeasti? Joona on tehnyt paljon ruokahaasteita, mitä niistä on opittu? Jaksossa perataan myös joulun lempiruuat, Joonan addiktio Red Bulliin ja maitoon sekä peli-illan unelmamenu.

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Joona Puhakka: https://www.instagram.com/joonapuhakka/

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:43 Yksi asia

    01:30 Jääkaappi kolmella sanalla

    02:59 onko elämä luksusta?

    04:24 Karu arki

    06:41 Mihin koukus?

    08:56 Kuka gillasta kokiks?

    09:52 Kuka joulupukiks?

    10:37 Joonan joulu?

    16:13 Ruokayhteistyöt

    17:11 Ruokaostokset

    19:43 Limsahiiri

    20:51 Ruokahaasteet

    24:10 Ruokafilosofia

    25:46 Hiihtoharrastus?

    28:33 Erikoiset ruokavaliot?

    30:29 Rahankäyttö

    33:42 Joona & alkoholi

    37:07 Peli-ilta menu

    39:03 Olut suositus

    40:45 Lapsuuden ruokamuisto

    42:28 Pakasterasian arvoitukset

    42:55 Millä teet vaikutuksen?

    45:10 Krapularuoka?

    47:43 Juhlanpaikka?

    50:30 Puolustuspuheenvuoro

    52:45 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Pinkkupinsku eli Pinja Sanaksenaho on tubettajana tunnetuksi tullut vaikuttaja ja mediapersoona. 11-vuotiaana videoiden teon aloittanut Pinja on aktiivinen salitreenaaja ja rohkea testailija, joka on kokeillut niin mehupaastoa kuin carnivore-diettiä. Pinja vetää myös Kaheli-podcastia. Millaista on tubettajan arki? Kokeeko Pinja ulkonäköpaineita? Mikä on hänen joulun lempiruokahetki?

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Pinja Sanaksenaho: https://www.instagram.com/pinkkupinsku/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=fi-FI

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:50 Yksi asia jota pitää AINA olla

    01:37 Jääkaappi kolmella sanalla

    02:29 Homeiset rasiat

    04:32 Näkyykö sometyö jääkaapissa?

    05:45 Raha ja ruoka nuorena

    06:57 Suosikki pakasteruoka

    07:42 Arjen kokkailut

    10:17 Joulun lempiruokaherki

    12:20 Pinjan arki?

    13:50 Treenaaminen

    16:22 Pinjan liikuntavinkki!

    18:07 Pinjan työpäivö?

    20:43 Teknokeittiö?

    25:01 Pinjan ongelma

    26:41 Erikoiset dietit

    31:15 Ruokaideologia?

    32:42 Salitavotteet?

    34:53 Ulkonäköpaineet

    41:12 Suhde alkoholiin?

    46:08 Somepostailu

    48:51 Raha ja ruoka

    51:22 Herkutteluosasto

    53:46 Lapsuuden ruokamuisto

    54:46 Pinjan jauhelihakastike

    55:55 Rasvakeitin ranskalaiset

    56:49 Pakasterasian arvoitukset

    57:20 Puolison lepyttelyruoka

    58:16 Autokaistatilaus

    59:25 Stressiruoka

    01:01:34 Puolustuspuheenvuoro

    01:03:06 Lempiruoka

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Arttu Lindeman on artisti ja mediapersoona, joka tuli tutuksi youtube-videoistaan. Arttu on voittanut yleisö-Emman, tehnyt elämäntapamuutoksen ja puhuu paljon liikunnan merkityksestä. Millaista Artun arki on nykyään? Miten tehdään elämäntapamuutos? Nykyään rock-bändin keulahahmona toimiva Lindeman puhuu myös alkoholinkäytöstä, kokkausvideoiden kuvaamisesta ja haaveiden toteuttamisesta.

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Arttu Lindeman: https://www.instagram.com/arttulindeman/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=fi-FI

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 intro

    00:44 Asia jota pitää AINA olla

    02:25 Jääkaappi kolmella sanalla

    04:35 Millaista on Artun arki?

    08:15 Elämäntyyli ja haaveiden toteutus

    13:45 Musiikki ja ruoka

    17:11 Ekan oman kämpän jääkaappi

    20:18 Polttaridarramätöt

    21:43 Elämäntapamuutos?

    23:45 Miten Arttu treenaa?

    24:52 Miten pitää elämäntapa yllä?

    27:50 Artun pahe?

    29:42 Puunmakuinen nikotiinipussi

    31:28 Arttu ja alkoholi?

    36:33 Soosimies

    39:39 Kokkausvideot

    41:52 Artun bravuuri

    45:06 Häät

    47:10 Lapsuuden ruokamuisto

    49:20 Pakasterasian arvoitukset

    55:21 Puolustuspuheenvuoro

    57:02 Viimeinen ateria

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Hanna Tikander on vaikuttaja ja bisnesnainen, joka on tunnettu mm. Mimmit sijoittaa ja Selvinpäin -yhteisöistä. Hanna on kirjoittanut myös Selvin päin – Erään bilettäjän tarina -kirjan, jossa kertoo päätöksestään siirtyä päihteettömään elämään. Hannan arki on kiireistä, ja somen perusteella kiiltävää, mutta miltä julkisuuden kulissien takana näyttää?

    Tässä jaksossa Hanna avaa oven arkeensa ja puhuu mm. kaloreiden pelkäämisestä, bilettämisestä, arjen ruokahuollosta sekä tietysti omista ruokalemppareistaan!

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontaa Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Hanna Tikander: https://www.instagram.com/hannatikander/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:50 1 asia jota pitää AINA olla01:23 Jääkaappi kolmella sanalla01:42 Meal preppaus?05:21 Nuoren ja villin Hannan elämäntyyli06:42 Päihde-addiktio?09:37 Tunteiden hallinta ja ruoka12:45 Bilehuumearki?14:19 Kosmetiikka jääkaapissa?15:26 Arjen ruokahuolto21:30 Mitä ei syö?21:50 Kasvissyöjästä takaisin lihansyöjäksi24:42 Kaloreiden pelko29:03 Hannan pahe32:25 Laskelmoiva elämäntyyli35:15 Raha ja ruoka36:33 Halpisruokavinkki?37:13 Ruoka ja parisuhde38:55 Kumpi mielummin?40:26 Juomaosasto42:33 Alkoholiton juhlajuoma?45:00 Päihteetön juhliminen50:15 Selvinpäin krapula?51:48 Voisiko palata päihteisiin?53:39 Terveys vs. Ulkonäkö57:06 Pakasterasian arvoitukset1:00:05 Puolustuspuheenvuoro1:01:41 Lempiruoka

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Lauri Kaivoluoto on kokki ja ravintoloitsija, joka on kerännyt suosiota somessa omaperäisellä tyylillään ideoida reseptejä, esitellä arkea ja yritystoimintaa. Ravintola Backaksen puuhamies tunnetaan mm. Rommirusinalaskiaispullista ja loppuunmyydyistä lavatansseista. Omassa arjessaan Lauri on kuitenkin vaatimaton ja tavallinen vantaalainen mies.

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontajana Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Lauri Kaivoluoto: https://www.instagram.com/laurikaivoluoto/?hl=fi

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=f...

    Ehdota vierasta kommenttehin; kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi

    00:00 Intro

    00:47 Mitä pitää aina olla jääkaapissa

    01:37 Jääkaappi kolmella sanalla

    02:38 Eräretket ja eväät

    06:58 Raivoluodon kannanotto

    10:31 Arkiruuat

    13:25 Ruokafilosofia

    15:20 Ruokavideot

    18:20 Laurin jouluruuat

    19:45 Paljon menee rahaa ruokaan?

    21:45 Reseptikokeilut

    26:45 Sometrendit ravintoloissa

    31:34 300 pulloa viiniä

    34:55 Alkoholinkäyttö

    41:35 Miten kiire näkyy jääkaapissa?

    42:30 Ulkonäköpaineet

    45:10 Jos Vantaa olisi ateria?

    46:06 Lapsuuden ruokamuisto

    48:35 Pakasterasian arvoitukset

    49:16 Lempiherkku

    50:17 Kaupat suljetaan, mitä kokkaat?

    51:42 Bravuuri

    52:20 Pelikirja treffeille?

    55:37 Seuraava ruokatrendi?

    58:20 Puolustuspuheenvuoro

    1:02:00 Lempiruoka

    Ohjelman tuottaa Podcastory.

  • Ville ”Viki” Eerikkilä on YleX:ltä tuttu juontaja ja mediapersoona. Ville tekee omaan someensa paljon kokkailuvideoita, ja kertookin olevansa intohimoinen foodie. Vikin ja Köpin matkailuohjelmassa Vikin voi bongata usein lautasen ja kaljatuopin ääreltä, kotioloissa kahden lapsen perheenisä viihtyy kuitenkin hyvinkin vaatimattomilla eväillä.

    Jääkaapilla-podcast on ohjelma, jossa tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lemppareita ja kurkistus julkisuuden kulisseihin.

    Ohjelman juontaa Eetu Koho.

    Seuraa somessa:

    Ville ”Viki” Eerikkilä: https://www.instagram.com/vikidilaati0/

    Eetu Koho: https://www.instagram.com/eetu.onkilaite/

    Jääkaapilla-somet:

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakaapilla/?hl=fi

    TikTok: https://www.tiktok.com/@jaakaapilla?lang=fi-FI

    Ehdota vierasta kommenttehin, kenen jääkaappiin haluaisit kurkistaa? Onko se urheilija, artisti, vaikuttaja tai vaikka presidentti?

    00:00 Intro

    00:49 Asia mitä pitää aina olla

    01:57 Jääkaappi kolmella sanalla

    03:59 Pizza-pop-up

    08:11 Naurumaratonin kulisseissa

    15:15 Aamuradiosta perheenisäksi

    17:19 Suomen kuuluisin närästys

    19:03 Ruokaelämykset maailmalta

    21:55 Arjen ruokahuolto

    26:24 Ruokafilosofia

    29:13 Vaikein resepti

    31:32 Mitä jääkaapissa

    33:16 Vikin pahe

    35:34 Vikin viikonloppumenu

    37:01 Viki ja alkoholi

    41:05 Rahan käyttö

    42:15 Resepti jälkikasvulle

    44:42 Mitä EI syö

    45:14 Erikoiset ruokavalio- ja diettikokeilut

    50:28 Pakasterasian yllätys

    52:50 Puolustuspuheenvuoro

    54:45 Viimeinen ateria

    Haluatko mainostaa podissa tai saada tuotteesi näkyviin jaksoissa?

    Kaupalliset yhteydenotot: myynti@podcastory.fi