Afleveringen
-
Eevan kirjaklubin vieraana on Hanna-Riikka Kuisma. Hänet tunnetaan väkevistä romaaneista, jotka kertovat elämästä yhteiskunnan marginaalissa. Hanna-Riikan uusin teos Maaperä on trillerimäinen kertomus pikkukaupungin salaisuuksista, jotka nousevat väkivaltaisesti pintaan. Kirjaklubissa Hanna-Riikka kertoo, miten syntyi vihatun naisen tarina ja miten hänen taustansa kuvataiteilijana vaikuttaa kirjoittamiseen.
-
Lasten ja aikuisten maailman erillisyys, kaupunkien unohtuneet kohdat ja tyttöjen ystävyys kiinnostivat Tiina Raevaaraa niin paljon, että hän kirjoitti niistä jännärin. Eevan kirjaklubissa hän kertoo uudesta jännäristään nimeltä Kaupunki, jonka keskellä on metsä, mutta myös paljon muusta: painaisista, jotka loppuivat, ihmisistä, jotka katosivat ja tieteestä, josta hän tietää nyt enemmän kuin tutkijana ollessaan.
-
Zijn er afleveringen die ontbreken?
-
Eevan kirjaklubin vieraana on kansainvälisesti menestynyt tieteis- ja fantasiakirjailija Johanna Sinisalo, jonka uusin romaani Joutsenlaulu ilmestyi syksyllä. Kirjaklubissa Johanna kertoo, millaista on kirjoittaa näkymätöntä näkyväksi, miltä menestys tuntuu ja miksi jokaisen kirjoittamisesta haaveilevan pitää lukea myös huonoja kirjoja.
-
Eevan kirjaklubin vieraana on Monika Fagerholm, jonka uusin romaani Eristystila / Kapinoivia naisia voitti vuoden 2025 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kirjaklubissa Monika kertoo, miksi kirjoittaa joka päivä, miksi jokaisen hänen romaaninsa vie vuosikausia ja miten hän viimein oppi erottamaan työ- ja vapaa-ajan toisistaan.
-
Eevan kirjaklubin vieraana on suomalaisen kirjallisuuden kiintotähti Jari Järvelä, jonka palkitut romaanit nostavat esiin unohdettujen ihmisten tarinoita. Kirjaklubissa Jari Järvelä kertoo, miten hän saa itsensä keskelle kirjoittamaansa tarinaa ja miksi kirjan kirjoittaminen välillä muistuttaa ajelua marraskuisella metsätiellä.
-
Jokainen suomalainen tuntee Mielensäpahoittajan, mutta myös kirjailijan vanhan karvahatun takana. Tuomas Kyrö on kuitenkin paljon muutakin kuin myyntitilastoja hallitseva humoristi ja television viihdeohjelmien vakiokasvo. Hän on muun muassa kahdesti Finlandia-palkintoehdokkaana ollut kirjailija, epäonnistunut teatteritaiteen opiskelija ja mies, joka rakastaa sipsuleita, elokuvia ja jäiden syntymisestä lähtevää ääntä.
-
Eevan kirjaklubin vieraana on kansainvälisesti menestynyt kirjailija Antti Tuomainen, jonka romaanit ovat taittuneet myös tv-sarjaksi ja elokuvaksi. Suuri Hollywood-tuotantokin on vireillä. Kirjaklubissa Antti Tuomainen kertoo, miten vaikeaa on kirjoittaa hauskasti, miten kirjailijan työ on muuttunut ja miksi saattoi olla huono idea kirjoittaa romaani saunomisesta.
-
Eevan kirjaklubin vieraana on kirjailija Emmi Itäranta, jonka uusin romaani Lumenlaulaja kertoo uuden version Kalevalan Louhen tarinasta. Kirjaklubissa Emmi kertoo, miten tarina yllätti kirjoittajansa, millaista on kirjoittaa sama romaani yhtä aikaa kahdella kielellä ja miten hänen kissansa liittyvät uuden romaanin julkaisuhetkeen.
-
Kirjailija Marja Aarnipuro kertoo Eevan kirjaklubissa siitä, miltä tuntuu murhata päätoimittaja, miksi rikos tekee romaanista kiinnostavamman ja mitä äänikirjapalkkioille pitäisi tehdä. Hän kertoo myös, mitä teki Duran Duranin kanssa ja missä määrin hänen dekkariensa päähenkilö Kaarina Riikonen muistuttaa häntä itseään.
-
Eevan kirjaklubin vieraana on kirjailija Juha Itkonen, jonka uusin romaani Huomenna kerron kaiken ilmestyi kirjailijan 50-vuotispäivänä. Kirjaklubissa Juha puhuu uuden romaaninsa pitkästä tiestä ideasta kansiin, Tiina-nuortenkirjoista ja siitä, mikä kaikki oli ennen paremmin.
-
Kirjaklubin 50. jakson vieras on kirjailija Riikka Pulkkinen. Hän kertoo uusimman, syksyllä ilmestyneen Viimeinen yhteinen leikki -romaaninsa synnystä, tahmeiden kirjoituspäivien kohtaamisesta sekä siitä, miten on muuttunut kirjailijana pian 20-vuotisen uransa aikana. Riikka puhuu myös ensi vuonna ilmestyvästä romaanistaan, johon on ammentanut aineksia omasta nuoruudestaan.
-
Eevan kirjaklubissa kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kertoo, miten selättää uuden teoksen aloittamisen vaikeudet kerran toisensa jälkeen, millaista tutkimustyötä historiallisten romaanin kirjoittaminen vaatii ja miten hän ehtii tehdä sekä tieteellistä tutkimustyötä että kirjoittaa kahta romaanisarjaa samaan aikaan.
-
Eevan kirjaklubissa kirjailija Emmi Pesonen kertoo, miten hänen uusin Kuvittelin tuntevani -romaaninsa syntyi. Emmi kirjoitti viisikymppisen Lotan tarinaan monia omia tuntojaan siitä, miltä tuntuu kun lapset aikuistuvat ja on keksittävä itsensä uudelleen. Emmi puhuu siitä, miten romaanin henkilöistä tulee läheisiä, miksi vanha Mauno-koira on tärkeä hahmo ja miten hänen nyt jo edesmennyt äitinsä vaikutti tarinan kulkuun.
-
Naisten kirjoittamaton historia kiinnosti dokumentintekijää ja entistä poliisia Silja-Elisa Laitosta niin paljon, että hän kirjoitti siitä trilogian. Suviranta-sarja seuraa Raakelin matkaa lotasta Helsingin rikospoliisiin sotavuosina ja sen jälkeen. Eevan kirjaklubissa hän pohtii muun muassa sodan moninaisia jälkiä naisten maailmassa ja omaa repaleista lapsuuttaan, joka sai hänet päättämään, että taiteilijaksi hän ei ainakaan ryhdy.
-
Kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen kertoo Eevan kirjaklubissa siitä, miten Finlandia-ehdokkaana ollut Marraseliö-romaani syntyi. Anna-Kaari paljastaa myös omistamiensa Ingmar Bergman -elokuvien määrän, Tulenkantajiin liittyvän perhehistoriansa ja sen, mitä lukijat hänelle merkitsevät.
-
Kirjailija Kaj Korkea-aho kertoo Eevan kirjaklubissa siitä, miten Finlandia-ehdokkaana ollut Äitiä etsimässä -romaani syntyi. Omaelämäkerrallinen teos näyttää miesparin mutkikkaan tien isiksi. Klubissa hän puhuu myös suhteesta vanhempiin ja siitä mikä kirjan teemoista oli vaikein. Lisäksi hän antaa erinomaisen vastauksen kysymykseen siitä, mitä on oppinut rakkaudesta.
-
Eevan kirjaklubissa kirjailija Helena Immonen kertoo huippusuositusta Operaatio Kettu -trillerisarjastaan, joka tunnetaan suorastaan pelottavan todentuntuisista tapahtumistaan. sarja huipentui syksyllä ilmestyneeseen Operaatio Tulikettu -romaaniin, jossa Venäjä ja Nato sotivat Lapissa. Helena kertoo muun muassa, miten pystyy eläytymään sota- ja kriisitilanteisiin, miten lukijapalaute on vaikuttanut hänen työhönsä ja millainen trilleri syntyy seuraavaksi.
-
Eevan kirjaklubissa kirjailija Miika Nousiainen kertoo uudesta autofiktiivisestä romaanistaan Ratakierros. Se kertoo Miikan kaksi vuotta kestäneestä valmistautumisurakasta Göteborgin MM-kisoihin ja pyrkimyksestä rikkoa 400 metrin Suomen ennätys. Miika kertoo muun muassa, miten hän alkoi uskoa konsulttipuhetta, miksi juoksutulokset jännittävät enemmän kuin julkiset esiintymiset ja miksi hän ei koskaan istu kirjoittamaan ilman valmista ideaa.
-
Eevan kirjaklubissa kirjailija Miina Supinen kertoo historiallista romaania ja kauhutarinaa yhdistelevästä uutuusromaanistaan Kultainen peura, joka sijoittuu hänen sukujuurilleen Karjalaan. Miina pohtii, miltä tuntui kirjoittaa romaani lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen ja miltä tuntuu onnistua niin hyvin, ettei seuraavasta teoksesta enää koskaan ole paineita.
-
Minna Lindgrenin romaanit ovat aina yhteiskunnallisia, mutta naurun avulla hän saa ihmisen kiinnostumaan. Minnan uusin romaani Soteorpo kertoo muistisairaan omaisen tarinan. Siinä huumori on niin mustaa, ettei sitä oikeastaan huomaa. Soteorpo on fiktiivinen tarina, jonka taustalla on tutkimustieto.
Eevan kirjaklubissa Minna puhuu kirjoittamisesta, omaishoitajuudesta, hyvästä vanhuudesta ja siitä, miksi ei halua elää mahdollisimman pitkään.
- Laat meer zien