Afleveringen
-
Neuroottinen arroganssi, kellotaajuus, vahvan tason päätökset, haudutteludokumentti, ristiin pölytys, coachability ja paljon muuta.
Siinä muutamia nostoja Päätös-podcastin syyskauden jaksoista, joita tuoreessa yhteenvetojaksossa kertaavat asianajotoimisto Hannes Snellmanin toimitusjohtaja Riikka Rannikko ja partneri Mikko Heinonen.
Päätöksen syyskauden vieraita olivat Mårten Mickos, Juhani Kaskeala, Elina Björklund, Suvi Haimi sekä podin livenauhoituksessa vierailleet Jyri Engeström ja Tero Ojanperä. -
Päätös-podcast ekaa kertaa live yleisön edessä. Huikeassa keskustelussa pääomasijoittaja, sarjayrittäjä Jyri Engeström ja tekoälyguru, Silo AI:n perustajiin lukeutuva Tero Ojanperä jakavat rahanarvoisia vinkkejä kasvuyrityksen myyntitilanteisiin.
”Kannattaa olla hyvät neuvonantajat, kokemukseni on, että heillä on uskomaton vaikutus lopputulokseen”, Engeström vinkkaa.
”Ole aina due diligence -valmis, sillä et voi ikinä tietää, milloin tarjous tulee pöytään”, neuvoo Tero Ojanperä.
Keskustelussa selviää muun muassa, miksi jokaista taputeltua yrityskauppaa kohden on kolme neljä kaatunutta diiliä. Syynä kaatumiseen on yllättävän usein suomalaisperustajien puutteelliset taidot. ”Founderit eivät pääse läpi esimerkiksi Applen tai Googlen työpaikkahaastatteluista.”
Livepodcast nauhoitettiin poikkeuksellisesti kutsuvieraista koostuneen yleisön edessä. -
Kun Sulapacin perustaja Suvi Haimi oli opiskelija, korkeakoulussa yrittäjyyttä suositeltiin vain pitkään työttöminä olleille. Nyt Sulapacin asiakkaita ovat muun muassa Chanel ja Burger King. Päätös-podcastissa ex-tutkija kertoo, että mitä tekisi yrittäjäpolullaan toisin ja miksi perusteilla on nyt uusi firma.
-
Päättämättömyys voi olla pahempaa kuin väärä päätös, sillä se uhkaa lamauttaa koko organisaation, pohtii Suomen päättäjänaisten ykkösriviin kuuluva Reiman hallituksen puheenjohtaja Elina Björklund Päätös-podcastissa.
Björklund paljastaa myös, miten hän lähestyy kaikkein vaikeimpia päätöksiä, niitä joiden kanssa toimitusjohtajan sanotaan usein olevan ihan yksin. -
Puolustusvoimien entinen komentaja Juhani Kaskeala avaa Päätös-podcastin uudessa jaksossa, kuinka huolissaan hän on maailman tilasta juuri nyt kun sota riehuu Euroopassa ja Lähi-Itä uhkaa ajautua sekasortoon.
Päätöksenteon ammattilainen johti puolustusvoimia 2000-luvun alussa ja nyt hän kertoo, mitä näki Venäjällä tapahtuvan tuolloin.
Kaskeala katseli aina länteen ja veti varhain omat johtopäätöksensä.
” Yhdysvallat on meidän viimeinen tuki ja turva.” -
Suomi nousee nykyisestä ahdingostaan, mutta siihen voi mennä kauan, sanoo Piilaaksossa huiman uran tehnyt yritysjohtaja Mårten Mickos Päätös-podcastin uudessa jaksossa.
Mickosin mukaan talouden jumi johtuu siitä, että poliitikot ja ay-liike ovat 20 vuotta itsepäisesti kieltäytyneet kuuntelemasta elinkeinoelämän neuvoja.
Podissa Mickos paljastaa myös omat suosikkipäätöksentekijänsä ja kertoo, miksi viha voi joskus olla eteenpäin vievä voima. -
Suomen rakastetuimpiin kuuluva näyttelijä, Taideyliopiston teatterikorkeakoulun professori Elina Knihtilä avaa Päätös-podcastin uudessa jaksossa, mitä näyttelijät voisivat opettaa yritysjohdolle ja miten kaksipäinen johtajuus toimii teatterikorkeassa.
Knihtilä paljastaa myös, miksi etukeno on tärkeä ja mitä hän oppi itsestään päätöksentekijänä johtajaleirillä Englannissa. ”Johtamisessa taistellaan koko ajan vallasta”, konfliktikammoiseksi itseään kuvaileva näyttelijä sanoo. -
Päätös-podcastin uudessa jaksossa Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo, millaista oli johtaa Uniper-kriisin rampauttamaa valtionyhtiötä. Miten myrskyn silmässä tehtiin päätöksiä ja mikä Rauramon mielestä oli toimitusjohtajan tärkein tehtävä?
Rauramo paljastaa myös, millaisilta johtajilta hän on itse oppinut päätöksentekoa ja miksi Kari Jordan jäi aikoinaan nuoren miehen mieleen. -
Nathalie Ahlström tekee päätöksensä strategia ja arvot edellä
Fiskarsin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström avaa Päätös-podcastissa harvinaisen avoimesti omaa polkuaan päätöksentekijäksi, vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Vuosien kansainvälisen uran tehnyt Ahlström kertoo myös, miten Fiskarsin kuuden jäsenen johtoryhmä on muodostunut ja miksi.
Diplomi-insinööriksi opiskellut Ahlström tunnetaan tiukan analyyttisenä ja systemaattisena päätöksentekijänä. Hän kertoo kuitenkin, että hänen työuransa tärkein päätös liittyy perheen Singaporessa kasvaneisiin lapsiin, joista uhkasi tulla ei-suomalaisia. -
UPM:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth paljastaa Päätös-podcastin jaksossa, että pelkkien hallitustöiden sijaan hän tulee tekemään myös ”täyspäivätöitä".
”Kohtapuolin”, Ehrnrooth sanoo jatkopäätöksen ajankohdasta.
Björn Wahlroosin saappaisiin metsäjätin hallituksessa hypänneen Ehrnroothin mukaan lasten saaminen suhteellisen nuorena teki hänestä paremman päätöksentekijän investointipankkiirina Goldman Sachsilla Lontoossa.
”Se opetti ajanhallintaa, omaa tehokkuutta”, hän muistelee ja kertoo, että kaikki eivät suhtautuneet lasten hankintaan myönteisesti. -
Päätös-podcastin uudessa jaksossa presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto puhuu vähemmälle huomiolle jääneestä puolestaan eli siitä, millainen bisnespresidentti hänestä tulisi. Avainsanoja ovat ilmasto, teknologia ja kv-investoinnit. Kannattaa kuunnella, tästä on kampanjan aikana puhuttu turhan vähän.
Haavisto avaa elämänpolkuaan harvemmin kuullulla tavalla ja paljastaa, mitä hän nuorena haaveili tekevänsä isona. Jaksossa paljastuu myös, miksi ystäväpiiri kannattaa pitää mahdollisimman laajana ja mitä konkreettista hyötyä on pitkäaikaisista, suorapuheisista ystävistä. -
Nuorena johtajana ja juuri isäksi tulleena vanhempana Topi Manner koki finanssikriisin höykytyksen Nordeassa. Tuosta ajasta mieleen jäi erään kokeneen esihenkilön lausahdus ”survival is good”. Neuvo palasi Finnairin toimitusjohtajan mieleen, kun pandemia ensin lopetti lähes kaiken lentämisen ja sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Pian Elisaan siirtyvä Manner kertoo tilanteen vaatimista päätöksistä Päätös-podin uudessa jaksossa. Kuuntelemalla selviää myös, mikä olisi se hetki, jolloin toivo oli kadota kokonaan.
-
Marimekkoa yli kahdeksan vuotta luotsannut Tiina Alahuhta-Kasko kertoo Päätös-podin uudessa jaksossa, millaisia päätöksentekijäesikuvia hänellä on ollut. Omaa tapaansa tehdä päätöksiä hän kuvailee kolmella sanalla, joista yksi on ”intuitiivinen”.
Alahuhta-Kaskon aikana ikonisen muotibrändin liikevaihto on kasvanut ja osake lähtenyt lentoon, ja nyt toimitusjohtaja kertoo, miten kaikki on tapahtunut. -
OP:n Timo Ritakallio kertoo Päätös-podcastin uudessa jaksossa, millaista oli, kun hän tuoreena toimitusjohtajana katseli osakekurssien syöksyä syksyllä 2008. Tuolloin vaadittiin erittäin kylmähermoista päätöksentekokykyä.
Ritakallio avaa myös ajatuksiaan siitä, miksi kilpaurheilijoista usein tulee tähtiä myös bisneksessä. Jaksossa paljastuu myös, millaisia päätöksiä on sen takana, että Ritakallion herätyskello soi joka aamu puoli kuusi. -
Päätös-podin uudessa jaksossa VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula kertoo, millaiset päätökset ovat nostaneet maatalon tytön, kuten hän itse sanoo, korkealle suomalaisen elinkeinoelämän huipulle. Ennen VR:ää Markula on johtanut Oriolaa, Tikkurilaa ja työskennellyt mm. Fazerin johtotehtävissä. Päätöksissä Markulalla on linjaus, johon liittyy kiinteästi luku 70.
-
Vallasta luopuva elinkeinoelämän supervaikuttaja Björn Wahlroos sanoo Päätös-podin uudesta jaksosta suorat sanat ”katastrofaalisista” Kataisen ja Marinin hallituksista, vääristä asioista puhuvasta ekonomistikunnasta ja Suomen kyvyttömyydestä uudistua.
Wahlroos kertoo myös, mitä Suomessa nyt pitäisi päättää, miten vihreä siirtymä onnistuu ja millainen päätös valtapositioista luopuminen on.
Neuvo nuorille? ”Tee sitä mikä on hauskaa. Ei sitä mikä on helpointa, mutta sitä mikä on uralla kivaa.” -
Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen paljastaa Päätös-podin uudessa jaksossa, mitä Slush on oppinut Amazonin päätöksentekokulttuurista ja millaista oli suunnitella tapahtumaa, kun korona painoi päälle. Savolainen avaa myös sitä, mitä Slushin uusi konsepti tarkoittaa vuoden 2023 Slushille ja sitä, mitä hän tekee ”isona”.
-
Marimekon hallituksen puheenjohtaja ja suuromistaja Mika Ihamuotila avaa Päätös-podin jaksossa rajua päätöstään jättää finanssiala ja ostaa suomalaisen muodin ikoninen yhtiö, Marimekko. Ihamuotila kertoo kiinnostavasti, miten erilaista päätöksenteko on finanssialalla ja brändibisneksessä. Lisäksi Mika puhuu avoimesti omista virheistään ja kertoo, miten taiteilijoiden kanssa tehdään töitä. Hän kertoo koskettavasti siitä, millainen päätöksentekijä Kirsti Paakkanen oli. Ihamuotila kertoo myös, millainen yhtiö Marimekosta on tulossa.
-
Päätös-podissa Gigantin toimitusjohtaja Laura Tarkka paljastaa, mitkä ovat kaksi johtotehtävää, joita hän ei missään tapauksessa halua sekä sen, mitä hän aikoo tehdä tulevaisuudessa.
Lisäksi huiman nousujohteisen uran tehnyt Laura kertoo, mikä punainen lanka yhdistää analyytikkohommia ja johtotehtäviä muun muassa Fazerissa, Kämp Collection Hotelsissa ja Gigantissa. Välitön ja energinen Laura Tarkka kertoo myös, mikä on ylivoimaisesti tärkein päätös pitkässä parisuhteessa. - Laat meer zien