Afleveringen
-
Itämeren rannalla, Porkkalanniemen kupeessa, sijaitsee pieni Peurasaari. Tämä tuulen pieksemä saari on koti monille eläimille: peurojen perheelle, joutsenpariskunnalle, meriharakalle, ilvekselle ja jopa ystävälliselle kyylle.
Vuodenkierron aikana saaren asukkaat kohtaavat talven pakkaset, kevään uudet alut, kesän kiireet ja syksyn rauhan. Jokaisessa vuodenajassa piilee oma haasteensa, mutta ystävyyden ja yhteistyön avulla eläimet selviävät kaikesta. Talvella saaren asukkaat yhdistävät voimansa pelastaakseen loukkaantuneen joutsenen. Keväällä ihmiset saapuvat mökkeilemään Porkkalanniemeen, ja eläimet joutuvat piiloutumaan vieraiden katseilta. Kesä Peurasaarella on täynnä elämää. Syksyllä ihmiset lähtevät, ja saari hiljenee talvea varten. Tarina huipentuu sydämelliseen joulujuhlaan suuren kuusen alla, jossa saaren asukkaat kiittävät toisiaan ja juhlistavat yhteisön voimaa.
-
Syysaurinko paistoi korkealla taivaalla, ja ruskan värit peittivät metsän, kun hiirisisarukset Tuisku ja Tinka valmistautuivat ensimmäiseen päiväänsä uudessa koulussa. Heidän perheensä oli muuttanut vähän aikaa sitten metsän toiselle laidalle, pieneen lehtimajaan, jossa heillä oli tilaa ja paljon piilopaikkoja. Mutta vaikka koti oli ihana, koulun alku jännitti heitä molempia.
-
Zijn er afleveringen die ontbreken?
-
Tämä satu on omistettu 4-vuotiaalle Massimolle, hyvää syntymäpäivää!
-
Rauhallista joulua!
-
Hiirisisarukset Sirkku, Tiuku ja Kukka ovat innoissaan, sillä pian on vappu. He ovat jo pitkään suunnitelleet, miten he juhlistaisivat tätä erityistä päivää.
-
Eräänä kauniina kevätpäivänä hiirisisarukset Sirkku, Tiuku ja Kukka lähtivät uudelle eväsretkelle läheiseen metsään. Pensaikosta kuuluu ääntä, kuka sieltä tulee?
-
Hiirisisarukset Sirkku, Tiuku ja Kukka olivat suunnitelleet jo pitkään eväsretkeä metsään. He halusivat löytää uusia seikkailuja ja nähdä, mitä kaikkea metsässä tapahtuisi. Hiiret pakkasivat eväskorinsa täyteen juustoa, leipää, marjoja ja muita herkkuja ja lähtivät matkaan.
-
Eräänä päivänä hiirisisarukset Sirkku, Tiuku ja Kukka kuulivat, että suuren kaupungin stadionilla pelattaisiin jalkapallo-ottelu. Heolivat kuulleet hienoista otteluista, mutta eivät koskaan itse olleet käynyt pelissä. Niinpä he innoissaan päättivät lähteä katsomaan peliä.
-
Kerran oli kolme hiirisisarusta, jotka asuivat maaseudulla. Eräänä päivänä he päätivät lähteä seikkailemaan kaupunkiin.
-
Oljon pannea, Niina Nurinnarin
-
Hyvää joulua Jätkäsaaresta!
-
Hyvää joulua Jätkäsaaresta!
-
Hyvää joulua Jätkäsaaresta!
-
Petteri Kaniinin satumaailma
-
Rauhallista joulua ja hyvää tulevaa vuotta 2021!
-
Nukutussatu kaikille iltakukkujille