Afleveringen
-
Tulkoon joulu on Suomen yksi rakastetuimmista joululauluista. Pekka Simojoki avaa nyt, miten laulu sai alkunsa. Aluksi Simojoesta tuntui, ettĂ€ joulusta oli jo kaikki sanottu ja kirjoitettu. Lopulta paluu lapsuuden joulumaisemaan synnytti kuitenkin uuden tekstisisĂ€llön. Kappaleen ensimmĂ€inen versio syntyi Simojoen opiskellessa LĂ€hetystalolla HelsingissĂ€ 1979â1980, mutta hĂ€n ei tuolloin julkaissut sitĂ€ kokonaan valmiiksi. Vuonna 1986 hĂ€n otti kappaleen uudestaan työn alle, kun yksi hĂ€nen Jakaranda-kuoronsa jĂ€senistĂ€ oli pyytĂ€nyt uutta joululaulua Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen.
Tarina laulujen takaa, Osa 1/6 â Pekka Simojoki. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Herra kÀdellÀsi on yksi tunnetuimpia ja rakastetuimpia yhteislauluja. Tiesitkö, ettÀ laulu oli Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen yhteistyön ensihedelmiÀ. Tutustu, miten laulu sai alkunsa ja miten lauluun lisÀttiin jÀlkeen pÀin neljÀs sÀkeistö.
Tarina laulujen takaa, Osa 2/6 â Pekka Simojoki. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Zijn er afleveringen die ontbreken?
-
Vuonna 1983 Pekka Simojokea ja Anna-Mari Kaskista pyydettiin tekemÀÀn musikaali, jonka nimeksi tuli sittemmin Liekit-musikaali. Musikaalin yksi tunnetuin ja lauletuin laulu on TÀnÀÀn HÀneen uskon. Tutustu, miten sanat ja sÀvelet kohtasivat ja miten laulu pÀÀtyi Kalevi Lehtisen missiotilaisuuksien teemalauluksi.
Tarina laulujen takaa, Osa 3/6 â Pekka Simojoki. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Kun Pekka palasi Afrikasta 15-vuotiaana, hÀn meni ensin rippikouluun PÀivÀkumpuun. SiellÀ oli riihikirkko. Myöhemmin vuonna 1983 Pekan kuoro Alabasteri esiintyi samassa riihikirkossa, jossa syntyi inspiraatio tunnelmalliselle ja syvÀlliselle laululle Riihikirkkohymni.
Tarina laulujen takaa, Osa 4/6 â Pekka Simojoki. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
90-luvun puolessa vÀlissÀ 15 hengen lÀhetyshenkinen porukka kierteli ympÀri Eurooppaa. EnsimmÀisenÀ iltana Saksassa Pekalta syntyi jo ensimmÀinen biisi ja matkan varrella lisÀÀ. Matka loppupuolella Pekka kohtasi vÀsyneitÀ lÀhetystyöntekijöitÀ, jotka olivat vuosia tehneet työtÀ asemapaikallaan. HeidÀn rohkaisemiseksi syntyi laulu nimeltÀ Turhaan ette tÀnne tulleet.
Tarina laulujen takaa, Osa 5/6 â Pekka Simojoki. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
80-luvulla Pekalle avautui harvinainen mahdollisuus vierailla DDR:ssÀ ennen Berliinin muurien murtumista. Matkan unohtumattomin hetki oli vierailu paikallisessa keskitysleirissÀ, johon oli toisen maailman sodan aikana vangittu erÀs saksalainen pastori. Tutustu, miten tÀmÀn pastorin kohtalo toimi inspiraationa laululle Tahdon elÀÀ.
Tarina laulujen takaa, Osa 6/6 â Pekka Simojoki. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
MeillÀ on tapana toivottaa siunausta monissa yhteyksissÀ. Tunnetuin on Herran siunaus, joka löytyy 4. Mooseksen kirjan 6. luvusta. MinkÀlaisten tapahtumien yhteydessÀ tÀmÀ siunaus alun perin rukoiltiin? Miten se sopii nykyaikaan?
Herran siunaus, Osa 1/6 â Jukka Norvanto. Tutustu lisÀÀ tuotantoomme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Pureudumme tÀssÀ uudessa Jukka Norvannon sarjassa nyt kohta kohdalta Herran siunaukseen. Miten 1980-luvun arkeologinen löytö Hinnomin laaksossa liittyy Herran siunaukseen? EntÀ miten voit kohdata kolmiyhteisen Jumalan Herran siunauksessa?
Herran siunaus, Osa 2/6 â Jukka Norvanto. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Herran siunaus on niin tuttu ja rippikoulussakin ulkoa opeteltava rukous, ettÀ sen sisÀltöÀ ei aina tule ajatelleeksi syvÀllisemmin. MitÀ selviÀÀ, kun Herran siunausta analysoi matemaattisesti? MitÀ sieltÀ paljastuvat luvut kertovat?
Herran siunaus, Osa 3/6 â Jukka Norvanto. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
KÀyttÀen musiikkitermiÀ mikÀ on Herran siunauksen cresendo eli huipentuma?
Herran siunaus, Osa 4/6 â Jukka Norvanto. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
MitÀ Jumalan kasvojen kirkkaus oikein tarkoittaa? EntÀ miten se liittyy luomiseen? Tiesitkö, ettÀ Herran siunauksessa on myös viittaus lÀhetystyöhön?
Herran siunaus, Osa 5/6 â Jukka Norvanto. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Kun joku hylkÀÀ tai pettÀÀ, meillĂ€ on tapana sanoa, ettĂ€ se kÀÀnsi selkĂ€nsĂ€ tai perĂ€ti takkinsa. MitĂ€ sitten tarkoittaa Herran siunauksen sanat: âHerra kÀÀntĂ€köön kasvonsa sinun puoleesi.â?
Herran siunaus, Osa 6/6 â Jukka Norvanto. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Jossain vaiheessa elÀmÀÀ kohtaamme kriisejÀ. KriiseissÀ testataan millÀ evÀillÀ elÀn elÀmÀÀni. MitkÀ ovat silloin ratkaisuyritykset? Miten voi pÀÀstÀ sovintoon elÀmÀn kanssa?
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 1/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
MikÀ on ihmisen tÀrkein kaipuu? Yhteys. Ilman sitÀ voimme huonosti ja koemme hÀpeÀÀ. Sen nÀkee jo pienestÀ lapsesta, joka hakee huomiota vanhemmilta. TiedÀtkö, ettÀ Jumala kaipaa myös yhteyttÀ sinuun?
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 2/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Lapsi kokee hyvÀksyntÀÀ, kun vanhemmat katsovat vÀlittÀen ja viettÀvÀ aikaa. Miten kaipuu kokea olevansa arvokas on toteutunut sinun elÀmÀssÀsi? EntÀ onko Jumalalla tÀhÀn asiaan sanottavaa?
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 3/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
Jokainen kaipaa merkitystÀ elÀmÀÀn, mutta miksi sitten niin monet kokevat, ettÀ heidÀn sanoillansa tai tekemisellÀ ei ole merkitystÀ. MitÀ Jumalalla on tÀhÀn asiaan sanottavaa?
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 4/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
MikÀ lÀÀkkeeksi pahaan oloon ja ahdistukseen? Miten haemme tasapainoa, kun on paha olla? TyöllÀ, opiskelulla, ihmissuhteilla vai harrastuksilla? Erilaiset riippuvuudet toimivat myös korvikkeina. Loppujen lopuksi kaipaamme rakkautta. Ennen keinoja pitÀÀ tunnistaa tauti.
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 5/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
MitÀ jalanjÀlkiÀ vÀÀrÀt uskomukset itsestÀni ovat saaneet aikaan meissÀ? Olen huono, en voi onnistua, en voi oppia tai olen parempi kuin muut. Miten toimia ja pÀÀstÀ vapaaksi vÀÀristÀ uskomuksista itsestÀÀn?
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 6/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
ElÀmÀn pettymykset synnyttÀvÀt selviytymiskeinoja: ÀlÀ luota kehenkÀÀn, ÀlÀ pÀÀstÀ ketÀÀn lÀhelle, ÀlÀ kerro tunteista kellekÀÀn. Miten nÀistÀ suojamuureista voi pÀÀstÀ eroon?
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 7/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
-
MitÀ tunteita menneisyyden kohtaaminen saa sinussa aikaan? Kiukkua tai ehkÀ surua? Kiukku on ystÀvÀ, se nousee vÀÀryyttÀ vastaan, antaa voiman irrottautua pahasta, mitÀ menneisyydessÀ on ollut. Se voi kohdistua joskus myös Jumalaan. Tutustu, miten voit oppia hyvÀksymÀÀn elÀmÀn ja pÀÀstÀ eroon menneisyyden kahleista.
Sovintoon elĂ€mĂ€n kanssa, Osa 8/12 â Saara Kinnunen. Tutustu lisÀÀ videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi
- Laat meer zien